Pieni saari, iso maku

Lähde: Tuuli Tammla, Visit Estonia

Pieni saari, iso maku

Teksti:

Monika Karu, Viron matkailun edistämiskeskus

Eesti Avastamata Aarded -kilpailun ex-projektipäällikkö


Länsi-Virossa, Haapsalusta sekä Rohukülan satamasta tunnin ja vartin mittaisen lauttamatkan päässä sijaitseva Hiidenmaa on yksi Viron yli 2 000 saaresta, itse asiassa toiseksi suurin sellainen. Hiidenmaan saaristolaisruoka on edustanut Viroa myös Euroopan vähemmän tunnettuja matkailuaarteita esittelevässä kansainvälisessä EDEN-kilpailussa.

Herkullista tai paikallista ruokaa ja ruokakulttuuria arvioitaessa harvoin kyse on vain yksittäisistä makuelämyksistä kuten rapeakuoriseksi paistuneesta leivästä tai erityisen tuoreesta ja mehevästä kalasta. Samasta syystä Hiidenmaa valittiinkin vuonna 2015 virolaiseksi EDEN-kisaedustajaksi, sillä saaren ruokakulttuuri on eläväinen ja kehittyvä kuin vilkas kylä.

Kompaktin kokonsa ja taajamiensa rajallisen määrän ansiosta Hiidenmaalla yksi maku johdattaa toisen luo eli viihtyisästä kahvilasta voi siirtyä käden käänteessä ehtaan kapakkaan tai kotoisia makuja tarjoavaan kesäravintolaan. Taustalla soljuu leppoisa paikallinen puheenparsi, ja ympäristö huokuu saaristolaisperinteitä ja luontoa kunnioittavaa elämäntapaa - monipuolisia vapaa-ajanviettomahdollisuuksia unohtamatta.

Vinkkejä makumatkalle

Tässä muutamia vinkkejä siitä, missä Hiidenmaalle suuntautuvalla makumatkalla kannattaa pysähtyä. Tarkistathan kuitenkin aukioloajat etukäteen – osat kohteista ovat kesäkuukausien ulkopuolella avoinna vain etukäteissopimuksesta.

Vaemlan villatehtaan kahvila

Vanhassa villatehtaassa voit seurata lampaanvillan matkaa langaksi – täältä ovat peräisin Hiiu Vill -merkkiset villaneuleet. Poikkea myös tehtaan kahvilaan ja herkuttele joko sen kalkkikiviseinien suojassa tai ulkosalla.

Kõpun majakan kahvila

Viron vanhimman, yli 500-vuotiaan Kõpun majakan juurella syödään keittoja, hiidenmaalaisesta luomunaudanlihasta tehtyjä hampurilaisia ja paikallisten kalastajien saaliista valmistettuja ruokia. Aterioinnin kruunaa vaikkapa perinteinen jälkiruokasuosikki, uuniomena-jogurttikakku.

Hõbekalan majatalon kesäkahvila

Kalapainotteisen kahvilan ruokalista vaihtelee sään, pyyntionnen ja kokin mielialan mukaan. Pääraaka-aineesta vastaavia paikallisia kalastajia voi nähdä kahvilan kupeessa savustusuunin kimpussa. Tuoretta savukalaa myydään myös mukaan.

Elokuisilla Hiidenmaan kahvilapäivillä saaren makumaailma on monipuolisimmillaan.  

  Grilliravintola Lest & Lammas

Samaisen Kassarin lomakeskuksen grilliravintola – suomeksi Kampela & Lammas – tarjoilee tuoreesta raaka-aineesta valmistettuja paikallisia herkkuja. Lisäksi ravintolan keittiö valmistaa tilaajan toiveiden mukaisia makkaroita sekä savulihaa ja jauhelihaa.

Roograhun sataman ravintola

Ravintolan verrattomien pizzojen täytteinä käytetään pääosin paikallisia raaka-aineita. Lisäksi ruokalistalla on maistuvia keittoja, salaatteja, pääruokia sekä kauden kalaherkkuja.

Roograhun punajuurikeitto vie kielen mennessään.

Kuva: Visit Estonia

Hiiu Gourmetin tuotteet

Hiiu Gourmet on pienyritys, joka valmistaa ruokatuotteita hiidenmaalaisista raaka-aineista käsityönä ja pienissä erissä. Tuotevalikoimaan kuuluvat esimerkiksi Hiidenmaan metsien antimista valmistetut siirapit, makusuolat ja kastikkeet. Supermarkettien sijaan tuotteita myyvät toiset pienyrittäjät, kuten Kassarin lomakeskus, Orjakun kyläntalo, useat käsityöpuodit sekä Kärdlan satama ja Hiidenmaan matkailuneuvonta

 Elämyskeskus Tuuletorn on saaren perhekohde!

Täydellä vatsalla Hiidenmaata jaksaa kierrellä pidempäänkin. Vuoden 2020 kesäkuussa Hiidenmaan eteläisellä rannikolla Käinassa avasi ovensa vuoden ympäri avoinna oleva Elämyskeskus Tuuletorn.

Keskus on kuin pyörre, joka on kuljettanut Hiidenmaan parhaat elämykset yhteen pisteeseen, kuusikerroksisen tornin luo. Keskuksen näyttelytiloissa keskitytään kolmeen aihealueeseen: Hiidenmaan luontoon, historiaan ja elävään kulttuuriperinteeseen. Adrenaliinia etsiville Tuuletorn on Baltian korkein, 20 m korkuinen sisäkiipeilykeskus, jossa on 11 suomalaisten asiantuntijoiden neuvoin rakennettua seinärataa. Lisäksi lapsille on vielä oma alueensa, jossa voi pelata, leikkiä ja lentää linnun lailla. Tornin edustalla ulkona seisova suuri suuntaviittatolppa kannustaa tutkimaan Hiidenmaan eri sopukoita.

Eesti Avastamata Aarded -kilpailussa valitaan noin joka toinen vuosi kuin kätköön tahattomasti jäänyt Viron matkailuaarre, joka saa valintansa jälkeen edustaa maata vastaavassa kansainvälisessä European Destinations of Excellence (EDEN) -kilpailussa. Kilpailujen tavoitteena on edistää kestävää matkailua ja lisätä tietoa Euroopan vähemmän tunnetuista matkakohteista. Hiidenmaa toimi Viron edustajana vuonna 2015.

Viimeksi päivitetty: 05.06.2022

Teema: Länsi-Viro, Saaret, Ruokailu ja yöelämä