Kaukaisimmat vieraat tähän vuosittain eri Euroopan maissa kiertävään festivaaliin saapuvat Grönlannista, Färsaarilta ja Kyprokselta. Eniten kansanperinneryhmiä 21.-24. heinäkuuta järjestettäviin tanssi- ja konserttiesityksiin osallistuu ymmärrettävästi lähialueilta eli Suomesta, Latviasta ja Saksasta.

Paikalliselle yleisölle sekä suomalaisille matkailijoille Europeade 2011 -festivaali tarjoaa todellisen läpileikkauksen Euroopan moninaiseen ja radikaalistikin toisistaan eroavaan kansanlaulu- ja kansantanssitarjontaan. Päivien aikana on mahdollista seurata ja avartaa omaa kokemuspohjaa niin sardinialaisesta mieskuorolaulusta, andalusialaisista tanssikuvioista, grönlantilaisen musiikin äänimaailmasta kuin irlantilaisen ja saksalaisen step-tanssin keskinäisistä eroavaisuuksistakin.

Virallinen avajaiskonsertti järjestetään Tarton laululavalla 21.7. klo 20, mutta jo edellisiltana voi kaupungin raatihuoneentorilla kuulla ja nähdä isäntien vierailijoilleen valmistamia tervehdysesityksiä. Muina päivinä kaupungin kadut ja aukiot sekä yliopiston aulakin täyttyvät aikuisten ja lasten ryhmien esittämistä lauluista, musiikista ja tanssista – ohjelmaa riittää tauoitta jokaiselle festivaalipäivälle aamupäivän tunneista aina keskiyöhön asti.

Euorpeade-festivalin aikana Tartossa juhlitaan myös perinteisiä Tarton Hansapäiviä (22.-24.heinäkuuta).