Antto Terras kylpylä- ja makumatkalla Virossa

Lähde: Mart Vares

Antto Terras kylpylä- ja makumatkalla Virossa

"Kyllähän kunnon vatsantäyte on elämys jo itsessään, mutta ainakin se täydentää ruokailujen välillä koettavien elämysten nautinnollisuutta", toteaa suomenvirolainen koomikko ja kirjailija Antto Terras. Viimeisellä videollaan hän ottaa haltuunsa Viron paikallisimmat herkut ja käy elämänsä ruokalevoilla eräissä maan mukavimmista kylpylähotelleista.


Alkuruoaksi pari juomavinkkiä

Viro toivottaa lämpimästi tervetulleeksi kaikki kylmän ja maukkaan oluen ystävät. Melkeinpä jokaisessa pienessä kylänpahasessa on nykyään hienoja ja persoonallisia pienpanimoita, joiden tuotantoon ja tuotteisiin saa tutustua oikein läheltä. Esimerkiksi Saarenmaalla oluen tekoon ja makuun pääsee Pöiden panimon panimokierroksella ja maistijaisilla.

Viro on yllättävää kyllä myös viinimaa! Viinitiloilla pääsee tutustumaan tuotantoprosessiin ja tietenkin myös tilan tuotteisiin. Suutuntumaa voi hakea esimerkiksi Murimäen viinikellarista Etelä-Virossa. Jos taas haluaa herkutella käsityösiidereillä, kannattaa kääntää nokka kohti Jaanihansonin siideritilaa Pärnussa.

Pääruoaksi Viron parhaimpia antimia

Perinteisen virolaisen ruoan tärkein ominaisuus on paikallisuus. Kun lähtee kokeilemaan paikallisten kulinaarisia taidonnäytteitä, huomaa myös kuinka rikas ruokaperinne Virolla on. Kaupunkien gastronomisia taideteoksia voi vaihtelun vuoksi vaihtaa pikkukylien kotikokkien perinteikkäisiin herkkupöytiin.

Paikallisuusperiaatteen mukaan saariston herkkuja pääsee maistamaan vain paikan päällä, esimerkiksi vanhassa myllyravintolassa Saarenmaan veskissä. Paikalliset ruoat huuhdot parhaiten alas talon omalla viinillä ja snapsilla! Setolaisten riittoisaan pitopöytään sinut kutsuu Seto seltsimaja Obinitsan kylässä, jota paikalliset kutsuvat Taarka Tarõ Köögikõnõksi. Täällä pääset perinneruoan lisäksi haukkaamaan myös aimo annoksen paikallista kulttuuria ja perinteitä.

Jälkiruoaksi kokovartalohoitoja ja mielenrauhaa

Hyvän ruokailun jälkeen voi hyvin mielin rentoutua. Onneksi Virossa on hyvät perinteet ja puitteet vartalon ja mielen rauhoittamiseksi. Luonnonrauhasta ja perivirolaisesta savusaunasta pääsee esimerkiksi nauttimaan Etelä-Viron idyllisessä Villa Ööbikuorussa eli Satakielilaaksossa.

Jos kaipaa tehokasta ja monipuolista kylpyläviikonloppua, ei Virossa oikein voi eksyä. Maan joka kolkassa on omanlaiset kylpylät perinnehoidoilla ja saunamaailmoilla. Akkuja voi latailla esimerkiksi Värskan lähdevesi- ja savihoidoissa, tai haluaa hemmotella itseään ihan viimeisen päälle kannattaa suunnata Itä-Viroon ja Toilaan.