Arvo Pärt on virolaisen musiikin legenda

Lähde: Birgit Püve, Arvo Pärt -keskus

Arvo Pärt on virolaisen musiikin legenda

Arvo Pärt on virolainen säveltäjä, joka on maailmanlaajuisesti niin tunnettu, että hän on ollut useita kertoja maailman esitetyin elossa oleva säveltäjä – viimeksi vuonna 2022. Musiikilla on aina ollut tärkeä rooli virolaisten kulttuuri-identiteetissä, ja Pärtista onkin tullut virolaisen kulttuurin tärkeimpiä vientituotteita. Hänen musiikkinsa on vaikuttanut muusikoihin ympäri maailmaa viimeisen puolen vuosisadan ajan, mistä kertovat hänen lukuisat ihailijansa, joiden joukkoon kuuluvat muun muassa sellaiset nimet kuin Nick Cave, Björk, Sigur Rós ja Radiohead-yhtyeen Thom Yorke.

Arvo Pärt syntyi keskivirolaisessa Paiden pikkukaupungissa 11. syyskuuta 1935. Pärt varttui Pohjois-Viron Rakveressa, jossa hän vietti aikaa erityisesti pianonsoiton parissa, joka veikin hänet lopulta Tallinnan konvervatorioon (nykyisin Viron musiikki- ja teatteriakatemia). Pärt debytoi säveltäjänä vuonna 1956 ja voitti ensimmäisen palkinnon nuorten säveltäjien kilpailussa Moskovassa vuonna 1962. Orkesteriteokset Nekrolog ja Perpetum mobile (1960-63) tekivät hänet tunnetuksi länsimaissa ja hänestä tuli suosittu säveltäjä myös Viron ulkopuolella.

Arvo Pärt on saanut kunniatohtorin arvon muun muassa Oxfordin, Sydneyn ja Freiburgin yliopistoista, sekä kaksi Grammy-palkintoa.

Kuva: Visit Estonia

60-luvun loppu ja 70-luvun alku olivat Pärtille suuren sisäisen myllerryksen ja itsetutkiskelun aikaa. Hän uppoutui renessanssin polyfoniaan ja gregoriaaniseen lauluun. Hän meni naimisiin ja liittyi ortodoksiseen kirkkoon. Pärt vietti tämän ajan etsien, sillä hän koki perinteiset musiikilliset välineet riittämättömiksi siihen, mitä hän halusi ilmaista - "kuin yrittäisi syödä keittoa haarukalla tai lihaa lusikalla", kuten hän kerran kuvaili. 

Vuonna 1976 Pärt loi tunnusomaisen tyylinsä tintinnabuli, jonka voi tunnistaa joistakin hänen tunnetuimmista teoksistaan, kuten Für Alina ja Spiegel im Spiegel. Näitä kappaleita on käytetty muun muassa virolaisissa elokuvissa, mutta neuvostovalta kritisoi niitä uskonnollisten vaikutteiden vuoksi.

Rakveren keskusaukio

Rakveren kaupungin keskusukiolla on patsas, joka esittää nuorta Arvo Pärtiä polkupyörän selässä..

Kuva: Rivo Veber

Vuonna 1980 Pärt jätti neuvosto-Viron ja lähteäkseen etsimään luovaa vapautta ensin Wieniin ja sitten Berliiniin. Hän asui Berliinissä aina vuoteen 2010 saakka, jolloin Pärt muutti takaisin Viroon. 

Arvo Pärt -keskus

Vuonna 2010 Pärt ja hänen perheensä perustivat Arvo Pärt -keskuksen Tallinnan edustalla sijaitsevaan luonnonkauniiseen Laulasmaahan. Laulasmaan rantamäntyjen alla sijaitsee vaikuttava rakennus, jonka arkkitehtuuri koostuu lasista, puusta ja betonista. Keskus on rakennettu musiikin ja luonnon vuorovaikutusta varten, ja ympäristö yhdessä arkkitehtuurin kanssa luo paikkaan mietiskelevän rauhaisan tunnelman.

Keskuksen tavoitteena on säilyttää ja tutkia säveltäjän perinnettä hänen kotimaassaan Virossa, vironkielisessä ympäristössä. Rakennuksessa on henkilökohtainen arkisto, kirjasto, 150-paikkainen auditorio, näyttelyalue, videohuone ja luokkahuoneita. Siellä järjestetään myös työpajoja ja korkeatasoisia konsertteja. 

Tutustu Laulasmaahan

Arvo Pärt -keskus sijaitsee luonnonkauniin Laulasmaan alueella noin 30 kilometriä Tallinnasta länteen. Kylä on saanut nimensä rannan "laulavasta" hiekasta, ja änestä, jonka se pitää, kun kävelee pitkin rantaa paljain jaloin. Laulasmaan ranta on pitkä ja ruuhkaton, ja vesiurheilusta kiinnostuneille on tarjolla surffauskoulu.

Noin kilometrin päässä keskuksesta sijaitsee LaSpa Laulasmaa. Tämä kylpylälomakeskus tarjoaa majoitusta, tilavan uima-altaan ja saunakeskuksen sekä korkeatasoisen ravintola Wiccan, joka on mainittu Viron MICHELIN-oppaassa.

Lyhyen ajomatkan päässä sijaitsevat Niitvälja Golf, Treppojan putoukset, Keilan vesiputous ja Schloss Fall, ylellinen boutique-hotelli, ravintola ja museo kunnostetussa Keila-Joan linnassa.

Vaikka Laulasmaa on tarpeeksi lähellä, jotta sinne on helppoa tehdä päiväretki Tallinnasta, sen luonnon kauneus ja seesteisyys saavat sen tuntumaan kaukaiselta. Vierailun ansiosta voit kokea Viron Pärtin silmin maana, joka kutsuu hitaaseen matkustamiseen, pohdiskeluun ja pienten ihmeiden arvostamiseen.

Viimeksi päivitetty: 21.02.2023

Teema: Historia ja kulttuuri