TOP: Uusia ja uudistuneita matkailun helmiä

Lähde: Kaval Ants Stuudio, Super Skypark

TOP: Uusia ja uudistuneita matkailun helmiä

Lähde rohkeasti Viro-löytöretkelle! Eri puolilla Viroa on paljon täysin uusia lomakohteita, ja monet vanhat tutut ovat raikastaneet ilmettään. 


Arvo Pärtin keskus, Laulasmaa (Tallinnasta 38 km)

Säveltäjä Arvo Pärt on virolaisten kansallisaarre, joka sai syksyllä 2018 oman keskuksensa Laulasmaalle, puolen tunnin päähän Tallinnasta. Keskuksessa voi muun muassa tutustua Pärtin elämään ja tuotantoon, kuunnella musiikkia ja ihailla maisemia keväällä avattavasta näkötornista.


Piispanlinna, Haapsalu (Tallinnasta 103 km)

1200-luvulta peräisin oleva uljas Haapsalun piispanlinna on Viron suosituimpia nähtävyyksiä. Ensi kesästä lähtien linna on entistäkin parempi vierailukohde, kun siellä avataan uusi keskiaikaa esittelevä vierailukeskus. Linna on myös monien Haapsalun tapahtumien keskipiste.


Thule Koda, Saarenmaa (Tallinnasta 221 km)

Kesällä 2019 Saarenmaan Kuressaareen avataan elämyskeskus Thule Koda, joka esittelee jopa hieman itseironisella tavalla Saarenmaan poikkeuksellisuutta maailmanhistoriassa ja kulttuurissa. Koko perheelle tarkoitetussa keskuksessa avataan myös elokuvateatteri.


Wasa Resort, Pärnu (Tallinnasta 132 km)

Pärnuun avataan kesällä 2019 uusi kylpylähotelli Wasa Resort nykyisen hotelli Wasan yhteyteen. Modernin raikkaassa hotellikompleksissa on kylpylä, ravintola, puisto ja suojaisa piha-alue sekä loma-asuntoja. Erityistä huomiota on kiinnitetty hotellin, ravintolan ja kylpylän sisustukseen, joka henkii art decoa.


Linna­kylpylä Wagenküll, Taagepera (Tallinnasta 204 km)

Etelä-Viron Taageperan linna on uudistunut Wagenküll-kylpyläksi, jossa kylpylän palveluista saa nauttia historiallisessa miljöössä. Kylpylässä on muun muassa savusauna, vesihieronta-allas ja japanilainen kylpy. Komean linnan uumenissa toimii myös huipputason ravintola ja 1930-luvun tyyliin sisustettu hotelli.


Aparaaditehas, Tartto (Tallinnasta 186 km)

Vanhaan tehdaskortteliin kivenheiton päässä Tarton keskustasta on syntynyt uusi sykkivä kaupunkielämän keskus. Tallinnan Telliskiveä muistuttavalla alueella on mielenkiintoisia puoteja, persoonallisia ruokapaikkoja ja paljon hyvähenkisiä tapahtumia ympäri vuoden.


Narvan linna, Narva (Tallinnasta 212 km)

Tanskalaisten keskiajalla perustama Narvan linna on kaupungin hienoimpia nähtävyyksiä. Linna kohoaa komeana Narvajoen rannalla, aivan EU:n itärajalla. Vain kivenheiton päässä, Venäjän puolella, näkyy Ivangorod linnoituksineen. Narvan linnassa toimii mielenkiintoinen museo ja pihan rakennuksissa voi tutustua käsityöläisten pajoihin.


Noblessnerin satama, Tallinna (Tallinnan keskustasta 3 km)

Tallinnan Lentosataman naapurissa sijaitseva Noblessnerin satama on monipuolinen kokonaisuus kulttuuria ja jännittävää arkkitehtuuria. Entisen sukellusvenetelakan alueella on Põhjalan uusi panimo, vierasvenesatama ja kehuja saanut 180 Degrees -ravintola. Noblessneriin avataan syksyllä 2019 ainutlaatuinen koko perheen Uuesti tulevikku -elämyskeskus, jossa voi kokea virtuaalitodellisuuden maailman.

Viimeksi päivitetty: 04.05.2019

Teema: Historia ja kulttuuri