Jõgevan kaupunki syntyi 130 vuotta sitten Tapa–Tartto-radan ansiosta: silloin täällä pysähtyi ensimmäinen juna, ja nopeasti rautatieaseman ympärille laajenneesta taajamasta tuli kaupunki jo vuonna 1938.

Kaupungin asukaslukuun nähden Jõgevalla järjestetään kenties eniten erilaisia festivaaleja ja kulttuuritapahtumia koko Virossa. Vielä hauskempaa on, että suuri osa niistä on suunnattu koululaisille:

  • Jõgevan festivaalivuosi alkaa keväällä, jolloin pidetään säveltäjä Alo Mattiisenille omistetut musiikkipäivät.
  • Juhannuksen aikaan, jolloin yöt ovat lyhyimmillään, järjestetään jokakesäinen festivaali Helisev suveöö (Soiva kesäyö), jolloin musiikista voi nauttia kotipuutarhojen ja puistojen vehreydessä.
  • Heinäkuun huipputapahtuma on moottoripyöräilijöiden kokoontuminen Jõgevatreff: vuonna 2011 vietämme tapahtuman 20-vuotisjuhlaa, ja nykyään siitä on kehittynyt 3–4 päivää kestävä suurtapahtuma, johon liittyy Jõgevan kaupungissa järjestettävä moottoripyöräkulkue.
  • Elokuun viimeisenä lauantaina kesän päättää sydämellisesti valkosipulifestivaali. Tapahtuman nimi on hieman harhaanjohtava, sillä valkosipulin lisäksi Jõgevan markkinatiskeiltä löytää silloin hyvin paljon erilaisia, poikkeuksetta kotimaisia tuotteita, ja mieltä piristävät monet tunnetut viihdetaiteilijat.
  • Festivaalivuosi päättyy syksyllä Betti Alverille omistetuilla Tähetund-runouspäivillä (Huippukohta). Ne virolaiset näyttelijät, jotka eivät ole koskaan osallistuneet ”bettiläisiin”, voi laskea yhden käden sormilla! Betti Alverin syntymäkodissa sijaitsevassa kotimuseossa muistetaan toistakin tunnettua jõgevalaista: säveltäjä Alo Mattiisenia.

Vilkkaan kulttuurielämän lisäksi Jõgevaa voi verrata jopa Lappiin: kaupungissa asuu ympäri vuoden vieraita kestitsevä Joulupukki (aito virolainen pukki), ja siellä toimii Joulupukin Posti. Se, joka epäilee Joulupukin olemassaoloa, voi tehdä kokeen ja lähettää kirjeen Jõgevan Joulupukin Postin osoitteeseen (Jõgeva Jõuluvana Postkontor): muista vain merkitä kirjekuoreen osoitteesi, niin Joulupukki lähettää sinulle vastauksen! Joulutunnelman huipentuma on tietysti joulukuussa, jolloin jokainen voi osallistua erilaisiin työpajoihin ja katsella jouluesityksiä.

Varmasti yksi syy täkäläiseen aitoon joulutunnelmaan on Jõgevan maantieteellinen sijainti: miinusasteita on täällä välillä aivan Lapin veroisesti. Viron alhaisimmat lämpötilat on mitattu juuri Jõgevassa, mistä on todisteena Piibetien varrella (vaihtoehtoinen reitti Tallinnasta Tarttoon) oleva Pakkaspatsas (Külmasammas), johon on kaiverrettu kaksi pakkasennätystä: vuonna 2003 pakkasta oli −37,6 °C ja vuonna 1940 jopa −43,5 °C. Jälkimmäinen on tiettävästi Viron historian kovin pakkaslukema.

Mytologiasta kiinnostuneille tarjoaa varmasti elämyksen Jõgevan kaupungista 10 kilometrin päässä sijaitseva Kassinurmen linna ja uhrilehto, joka on Viron vanhimpia pyhiä paikkoja. Kassinurmella (Kissanpelto) on ollut ihmisasutusta jo 7 000 vuotta sitten, ja nykyään osa 2 000–3 000 vuoden ikäisestä muinaislinnoituksesta on rakennettu uudelleen. Uhrilehdon paikka on nykyään nuorten historian ja sotatieteen ystävien suosima määränpää. Siellä järjestetään historiallisia sotapelejä, elvytetään vanhoja kansanperinteitä ja vietetään maaviljelijäväestön kalenterin merkkipäiviä. Luonnonystävät taas voivat nauttia Kassinurmen kunto- ja retkipolusta.

Kun tulet Jõgevaan, kannattaa käydä maakuntahallituksen rakennuksessa (Suur 3) sijaitsevassa Jõgevan matkailutiedotuskeskuksessa: sieltä saat alueen karttoja, tuoreinta tietoa tapahtumista ja vinkkejä siitä, mitä mielenkiintoista voit kokea Jõgevan seudulla!