Järjestyksessään 42. Tarton maratonille oli tammikuun lopussa ilmoittautunut osallistujia 28 eri maasta. Miehiä on kahdella matkalla mukana yhteensä 5 839, ja naisten kokonaismäärä on
1 361. Paikkoja perusmatkoille on yhteensä 10 000 hiihtäjälle. Tarton maratonin lyhyemmälle, 31 km pituiselle radalle voi lähteä 2 000 hiihtäjää, ja tälle matkalle on jäljellä enää alle 500 paikkaa. Maratonille voi rekisteröityä 16. helmikuuta 2013 kello 17.00 asti.

Tarton maraton on vuosikymmenien ajan ollut tunnettu tapahtuma Tartossa ja myös koko Virossa, ja niinpä sitä kutsutaankin talviseksi laulujuhlaksi, mikä kuvaa erinomaisesti tapahtuman tunnelmaa. Tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki: perheen pienimmät voivat nauttia hiihtämisen ilosta ja saada palkinnoksi mitalin kaulaansa lauantaina Tarton Tähtveren urheilupuistossa järjestettävässä lastentapahtumassa. Varsinaiselle Tarton maratonille puolestaan starttaavat tuhansien huippuhiihtäjien lisäksi innokkaat harrastajat ja matkailijat ympäri maailmaa. Monipuolisuutensa ja eritasoisille hiihtäjille soveltuvuutensa vuoksi Tarton rataa pidetään yhtenä maailman parhaista perinteisen hiihdon maratonradoista.

Ensimmäinen Tarton maraton hiihdettiin 16. tammikuuta 53 vuotta sitten. Ensimmäisellä kerralla hiihdettiin 55 kilometrin matka Tartosta Käärikulle. Maalilinjan ylitti yhteensä 210 hiihdon ystävää. Nyt, 53 vuotta myöhemmin, Tarton maraton hiihdetään reitillä Otepää-Elva, osallistujia on useita tuhansia ja maratonin oheisohjelman määrä on yhtä suuri kuin maraton itse. Muuttumattomana on pysynyt kuitenkin tunne maratonista elämyksenä.

Voit katsoa Tarton maratonin tämänvuotisen ohjelmiston osoitteesta: www.tartumaraton.ee.
Kuvia viime vuoden maratonista voi katsoa kuvagalleriasta.

Lisäys: 5.2.2013 tullut tietojen mukaan maratoniin on ilmoittautunut jo 8300 hiihtäjää, joka on viimeisen 25 vuoden osallistuja-ennätys! 63 km pituiselle matkalle on ilmoittautunut 6432 hiihtäjää ja 31 km pituiselle matkalle 1868 osallistujaa.