Tänä kesänä on kulunut 25 vuotta Tarton 10. Musiikkipäivistä - tapahtumasta, jonka yhteydessä sai kantaesityksensä virolaisen säveltäjän Avo Mattiisenin viiden isänmaallisen laulun kokoelma. Noita lauluja esitettiin ja laulettiin yhdessä myöhemmin ympäri Viroa – myös Tallinnan laululavan aukiolla, jossa sinimustavalkoiset liput nousivat liehumaan uhmaten Neuvostoliiton valtaa.

Tarton tämänvuotinen konsertti on ilmaistapahtuma, johon on ilmoittautunut esiintyjiksi 43 kuoroa yli 1000 laulajan kera sekä Viron kevyen musiikin kerma Lenna Kuurmaan, Tõnis Mäen, Ott Leplandin, Gerli Padarin ja yhtyeiden Ultima Thule, Tanel Padar and The Sun, Singer Vinger sekä Mahavok johdolla. Kuoroja säestävät Vanemuisen sinfoniaorkesteri sekä Tartu Big Band.

Musiikkiesityksiä höystetään jättimäisellä koko laulukaaren katoksen levyisellä video- ja valokuvaesityksellä, jonka koostamisesta on vastannut mm. Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden päättäjäisjuhlienkin yhteydessä tunnustusta saanut videotaiteilija Taavi Varm. Esitys palauttaa yleisön mieliin vuoden 1998 tapahtumia Virosta ja maailmalta.

Kolmeen teemaosioon ("Tartto tervehtii", "Laulavan vallankumouksen lapset" sekä lauluyön nimenkin mukainen "Jatkuminen" ("Järjepidevus") jaettu konsertti alkaa Tarton Laululavalla (osoite Laulupeo pst. 25) illalla klo 20. Kymmeniin tuhansiin ulottuvaa yleisöä palvelevat ruokailu- ja alkoholittomien virvokkeiden myyntipisteet. Järjestäjät muistuttavat vieraita varautumaan viileiden ilta- ja yötuntien varalta lämpimällä vaatetuksella, sekä suosimaan sadetakkeja sateenvarjojen sijasta.

Yölaulujuhlien yleisöä tervehtii tapahtuman alussa Viron tasavallan presidentti Toomas Hendrik Ilves. Viron yleisradioyhtiö ERR välittää laulujuhlat suorana lähetyksenä kaikkiin virolaiskoteihin, sekä Internetin välityksellä kaikille kiinnostuneille osoitteessa http://otse.err.ee/etv.