Virolaiset ovat perineet sielu-uskon aikakaudelta suuren määrän lauluja, joissa on erityinen säerakenne. Suurin osa virolaisesta perinteestä on säilynyt kansanlauluina ja legendoina, jotka „laulettiin eteenpäin“ (sen sijaan, että olisi annettu eteenpäin) sukupolvesta sukupolveen.

Niitä kirjoitettiin muistiin ainoastaan Viron ensimmäisenä itsenäisyyden aikana (1918 – 1939). Maailmansotien välisen ajan loppupuoli oli ratkaisevan tärkeä virolaisen kansanperinteen säilyttämisen ja popularisoinnin kannalta . Siihen aikaan  legendoja, lauluja ja uskomuksia kerättiin ja tutkittiin huolellisesti, jotta niiden merkitys ymmärrettäisiin paremmin.

Nämä laulut kattavat koko elämänkaaren syntymästä avioliittoon, kuolemaan ja senjälkeiseen elämään. Niiden säestyksellä tehtiin myös arkisia askareita.

Uudemman ajan kansalliset säveltäjät ja kirjailijat ovat luoneet teoksiaan noiden havaintojen pohjalta, mm. Eevald Aav sekä Eugen ja Villem Kapp ovat säveltäneet oopperoita kansallissankareista. Eduard Tubin on luonut baletin „Kratt“ sekä useita sinfonioita.

Kuoroista muodostui yhteisöllisyyden tärkeä kanava ja virolaisessa kuoromusiikissa on käytetty selvästi erottuvalla tavalla harmoniaa ja kansallisia tekstejä. Lauluilla on tärkeä osa kansanperinteessä vielä nykyisinkin ja Viron Laulujuhlat on paras paikka kokea tällaista kuoromusiikkia.

Virossa on lukuisia kansanperinnefestivaaleja kuten Võru Folk ja Viljandin kansanmusiikkifestivaali, joissa laulajat ja muusikot kokoontuvat esittämään lauluja erilaisista kulttuureista ja uskojärjestelmistä. He esittävät ja näyttelevät myös erilaisia arvoituksia, legendoja ja myyttejä .