Vuonna 2006 valmistui Viron taidemuseon uusi, varta vasten museon tarpeisiin suunniteltu ja virolaisen taiteen arvolle sopiva päärakennus – taidemuseo Kumu. Historialliseen Kadriorgin puistoon kohonneen huomiota herättävän rakennuksen on suunnitellut vuosina 1993–1994 järjestetyn kansainvälisen arkkitehtikilpailun voittanut suomalainen arkkitehti Pekka Vapaavuori.

Taidemuseo Kumu on suunniteltu monenlaisia mahdollisuuksia sekä tunteen että tiedon tasolla tarjoavaksi kulttuuriympäristöksi. Museoksi, joka kutsuu osallistumaan ja puhuttelee hyvin moni-ilmeistä yleisöä – vanhempia ja nuorempia, kotimaisia ja ulkomaisia matkailijoita, koululaisia ja heidän opettajiaan, harrastajia ja asiantuntijoita.

Museon pysyvä näyttely ja vaihtuvat näyttelyt tarjoavat mahdollisuuden tutustua virolaisen taiteen kehitykseen 1700-luvulta nykypäivään ja nauttia kansainvälisesti arvostetusta taideperinnöstä sekä nykytaiteen parhaimmistoa esittelevistä näyttelyistä.

Kumun toimintaa taiteen ja kulttuurin välittäjänä laajemminkin ryydittää sen auditorion, opintokeskuksen ja Kumun taidekoulun monipuolinen dokumenttielokuvien, konserttien ja esitysten, vierailujen, luentojen ja ateljeetuntien ohjelma. Kumu tarjoaa jännitystä, elämyksiä ja mieltä ylentäviä kokemuksia kaikenikäisille ja jokaiseen makuun koko päiväksi.

Vuonna 2008 Kumu sai Euroopan vuoden museon tittelin – European Museum of the Year.

Viron taidemuseon juhlapäivän kunniaksi on käytössä 90 kruunun hintainen lippupaketti, jolla voi marraskuusta vuoden loppuun vierailla Kumussa ja muissa Viron taidemuseon yksiköissä.

Pysyvät näyttelyt

Aarreaitta. Virolainen taide 1700-luvun alusta toisen maailmansodan loppuun
Vaikeat valinnat. Virolainen taide toisesta maailmansodasta uudelleen itsenäistymiseen.

Näyttelyt

Normandian maalarit. 16.10.2009–10.1.2010. Taiteen suuret klassikot Claude Monet, Gustave Courbet, Raoul Dufy, Eugène Boudin ym. Näyttely tarjoaa katsojille 60 teosta taiteilijoilta, joiden teokset loivat maaperää modernin taiteen – impressionismin ja fauvismin – synnylle.

 I Love Malmö. 11.9.2009–17.1.2010
Nykytaidetta Malmön taidemuseon kokoelmasta. Näyttelyn ytimen muodostaa ns. pohjoismaisena ihmeenä tunnettu taidebuumi 1990-luvulta. Edustettuina ovat myös kansainväliset suurnimet Andy Warhol, Joseph Beuys, Öyvind Fahlström ym.

ARRO! Suomalaisen poptaiteen klassikko. 2.10.2009–28.3.2010
Taidemaalari Harro Koskinen (s. 1945 Turussa) on tullut tunnetuksi yhteiskuntakriittisestä, poptaiteen innoittamasta kuvakielestä, erityisesti vaaleanpunaisista ja keltaisista sioista, jotka elävät omaa elämäänsä sikojen todellisuudessa.

POP-taide Forever! 27.11.2009–11.4.2010
Näyttely keskittyy popkulttuurin vahvaan tulemiseen neuvostoaikaiseen kulttuurimaastoon sekä Viron popkulttuurin kehitykseen ja ideologioihin 1960-luvun lopulta alkaen. Esillä mm. Leonhard Lapin, Andres Tolts ja Ando Keskküla.

Museovierailut ja tilaukset
ma–pe 12.00–15.00
puh. (372) 602 6126
sähköposti: kumu.giid@ekm.ee


Weizenbergi 34 / Valge 1, Tallinna
Avoinna: ke–su 11.00–18.00
Suljettu: 23.–26. joulukuuta
31. joulukuuta suljetaan klo 15.00