Joistakin Viron erityispiirteistä näytetään kuitenkin puhuttavan enemmän kuin muista.
Tallinan keskiaikainen vanhakaupunki: Tämä on kieltämättä pääasiallinen syy, miksi useimmat tulevat ensimmäistä kertaa Viroon – nähdäkseen Euroopan parhaiten suojellun ja säilyneen keskiaikaisen kaupungin.
Autiot rannat: Viron rannikkolinjalla on satoja autioita rantoja. Löydät keskikesälläkin rannoilta paikkoja, joissa voit olla rauhassa itseksesi.
Kartanot:Vuosisatojen kuluessa rakennetut loisteliaat kartanorakennukset ovat avoinna vierailijoille ja monet niistä on jopa muutettu korkeatasoiseksi hotelliksi.
Metsät: Noin 50% Virosta on metsää. Vaelluspolut risteilevät metsissä, joista monet ovat suojelualuetta tai kuuluvat kansalllispuistoihin.
Jäätiet: Kun Itämeri talvella jäätyy, tehdään saarten ja mantereen välille jääteitä, joita pitkin ajaminen on unohtumaton elämys.
Kansanperinne: Vain Irlanti vetää Virolle vertoja historiallisen kansanperinteen, tarinoiden, legendojen ja laulujen tallentamisessa .
Viron Laulujuhlat (viroksi: Laulupidu): Laulujuhlat järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1869 ja nykyisin niitä pidetään joka viides vuosi. Vuonna 2009 yli 26,000 kuorolaulajaa kokoontui esiintymään 80,000-päiselle yleisölle. UNESCO on tunnustanut laulujuhlia suullisen mestariluomuksen maininnalla ja luokitellut ne osaksi ihmiskunnan aineetonta perintöä .
Yli 1500 saarta: Useimmat saarista ovat aika pieniä. Asutuilla saarilla on kaunis, rauhallinen ja ystävällinen tunnelma, joka avaa ikkunan siihen, miten virolaiset ennenvanhaan elivät.
Villieläimet: Missä muualla Euroopassa voit toivoa kohtaavasi luonnossa karhuja, susia, ilveksiä ja liito-oravia?
Linnut: Miljoonaa lintua pysähtyy vuosittain Virossa muuttomatkallaan.
Linnoutukset: Sekä restauroituja että raunioituneita linnoja on muuallakin kuin Tallinnassa – niitä on kaikkialla Virossa.
Saunat: Kun ulkona sataa lunta, mene kuumaan hirsisaunaan, vihdo itseäsi (tai ystävääsi) ja kieriskele lumihangessa. Se on hauskaa.
Kummitukset ja legendat: Viro on saanut oman osansa kammottavia ja yliluonnollisia tapahtumia. Esimerkiksi Tallinnan Vanhakaupunki on täynnä kummitusjuttuja ja kummalisia kokemuksia.
Ruotsalainen, saksalainen ja venäläinen historia: Viroa ovat miehittäneet venäläiset, ruotsalaiset ja saksalaiset. Jokainen on jättänyt omat jälkensä maisemiimme ja kulttuuriimme. Oikein tai väärin, he ovat auttaneet meitä määritteemään, keitä oikein olemme.
Viides vuodenaika: Soomaan Kansallispuistossa saattaa keväisin olla mielenkiintoinen luonnonilmiö, jos lumi sulaa riiittävän nopeasti: koko alue tulvii ja ihmisten on liikuttava veneillä.
Pieni koko: Koko merkitsee kaikkea. Viro on pieni. Etäisyydet ovat lyhyitä ja matkustaminen edullinen. Näin ollen saat mahtumaan paljon nähtävyyksiä ja muuta tekemistä suhteellisen lyhyen ajan sisälle.