5 syytä matkustaa Hiidenmaalle sesongin ulkopuolella

Lähde: Visit Hiiumaa, Ivo Panasyuk

5 syytä matkustaa Hiidenmaalle sesongin ulkopuolella

Kesäisin sään ollessa kauneimillaan ja meriveden lämpimimmillään monet suuntaavat Viron saarille, joilla myös järjestetään silloin lukuisia eri tapahtumia. Hiidenmaa on kuitenkin erinomainen kohde myös perinteisen matkailukauden ulkopuolella. Tässä viisi syytä sinulle, joka mietit matkaa Hiidenmaalle sesongin ulkopuolella. 


Hiidenmaa on loistava patikointikohde.

Kuva: Ivo Panasyuk, Visit Hiiumaa


1. Koskematon luonto - Hiidenmaalta löydät turmeltumatonta luontoa, vaikuttavia merimaisemia, loputtomia mäntymetsiä sekä pitkiä hiekkarantoja. Se onkin yksi monimuotoisimmista ja vaihtelevimmista paikoista koko Virossa, ja sen rikas kasvillisuus ja eläimistö erottaa sen muista. 

Myös saaren ilmasto poikkeaa hieman muusta Virosta johtuen sen sijainnista keskellä merta. Hiidenmaa tarjoileekin enemmän aurinkoisia päiviä ja vähemmän sadetta kuin monet muut paikat Virossa. Sen kevät alkaa hieman muuta Viroa myöhemmin, mutta Hiidenmaan syksy on miellyttävä ja lämmin, ja se kestää pidempään kuin syksy muualla. Koska saaren ohi kulkee myös useita tärkeitä lintujen muuttoreittejä, on se hieno paikka kokea välivuodenaikoja myös lintubongareille. 


Hiidenmaalla vierasta odottavat pitkät hiekkarannat.

Kuva: Ivo Panasyuk, Visit Hiiumaa


2. Tarinat ja legendat - Hiidenmaan historia pitää sisällään paljon legendaarisia ihmisiä, paikkoja ja tarinoita. Niiden joukossa on muun muassa saaren jättiläinen nimeltä Leiger, ruotsalaiset merimiehet, Kreivi Ungern-Sternberg, majakat ja merirosvot... Tarinoiden lisäksi voit saarella törmätä myös Hiidenmaan murteeseen sekä sen kuuluisaan rentoon huumoriin, josta saaren asukkaat tunnetaan.

3. Tunnetut ja vähemmän tunnetut nähtävyydet - Hiidenmaa on yksi maailman vanhimmista saarista, ja monet historialliset löydökset näyttävät, että sitä on asutettu muinaisista ajoista saakka. Saarella voit kohdata sen historiaan esimerkiksi valurautaisessa Tahkunan majakassa, RistimägilläKõpun majakassa sekä loisteliaassa barokkikartanossa Suuremõisan linnassa.

Myös eri nähtävyyksien välillä liikuminen on helppoa. Useimpiin paikkoihin pääset kävellen, mutta voit myös vuokrata pyörän ja tehdä omatoimisisen pyöräretken Hiidenmaalla. 


Kõpun majakka

Photo by: Eerik Ülevain, Visit Estonia


4. Hiidenmaan maut - Hiidenmaa on saari täynnä makuja. Siitä tuli merkittävä alue ruoan suhteen, kun se vuonna 2015 voitti Viron tuntematon aarre -kilpailun parhaan ruokamatkakohteen kategoriassa. Hiidenmaalla pääset maistelemaan saaren paikallisia ruokia, jotka on valmistettu käyttämällä paikallisesti kasvatettuja ainesosia ja paljon kalaa. Aikojen saatossa kala on ollut saaren asukkaiden ruokaympyrän perusta, ja se voidaan valmistaa täällä sadoilla eri tavoilla. 


Hiidenmaa on paratiisi kalan ystäville. 

Kuva: Renee Altrov, Visit Estonia



5. Rauhallinen elämänmeno - Hiidenmaalla aika kulkee omaa vauhtiaan. Rauhallinen ja stressivapaa ilmapiiri pyyhkii nopeasti artkiset huolet mielestä. Saarella on tilaa ja hiljaisuutta, joten täällä voit ottaa aikaa vain ollaksesi rauhassa. Tee vaikka kävelylenkki loputtomilla luontopoluilla tai hiekkarannoilla, nauti tuulen humninasta, puhtaasta merestä ja metsän rauhoittavuudesta. Hiidenmaa on yksi parhaista paikoista, joissa voit vain elää hetkessä. 


Luontopoluilla pääset rauhoittumaan.

Kuva: Ivo Panasyuk, Visit Hiiumaa


Hiidenmaa on siis loistava paikka luonnosta ja elämästä nauttimiseen. Tule ja koe sen taika itse - kaikkina vuodenaikoina.

Viimeksi päivitetty: 08.11.2021

Teema: Saaret, Luontomatkailu