Laulasmaan kylpylästä LaSpa ja Haapsalun kylpylähotelli Laine Hestiaketjulle

27. tammikuuta 2021

Virolainen hotelliketju Hestia Hotel Group alkaa keväällä operoida Haapsalussa monille suomalaisille tuttua terveyskylpylähotelli Lainetta. Laulasmaan kylpylän hallinnointi taas siirtyi Hestia-konsernilta kiinteistön omistajille.

Valokuva: LaSpa

Laulasmaan kylpyläkiinteistön omistajat Anna Elam ja Peter Elam Håkansson ottivat kylpylähotellin hallinnon Hestia-konsernilta itselleen ja tulevat sijoittaamaan hotellin, kylpyläkeskuksen ja sen ympäristön kehitykseen 10 miljoonaa euroa lähivuosina. Ensimmäiset uudistetut huoneet on tarkoitus avata vieraille jo tänä keväänä.

Samassa yhteydessä kylpylä muutti myös nimeään. Alkaen 6.1.2021 alkaen Laulasmaan kylpylähotelli on toiminut nimellä LaSpa. Omistajat haluavat jatkaa hotellin nykyisen tiimin kanssa – yrittäen järjestää toimintaa koronasta huolimatta niin, että kaikki nykyiset työntekijät säilyttäisivät työpaikkansa. Toimintaa operoi jatkossa LaSpa Group OÜ -yritys. Nykyinen hotellin johtaja Anne Mallene jatkaa kylpylähotellin toimitusjohtajana, Anne Ast on kylpylän operatiivinen johtaja ja keittiömestari Angelica Udeküll Wicca-ravintolan vetäjä.

Haapsalussa monille suomalaisille tuttua terveyskylpylähotelli Lainetta alkaa 01.04. alkaen operoida virolainen hotelliketju Hestia Hotel Group. Hotellin uusi nimi tulee olemaan Hestia Hotel Haapsalu Spa. Remonttitöiden vuoksi hotelli on suljettu huhtikuun loppuun asti.

Uuden operaattorin myötä hotellissa tehdään uudelle wellness-konseptille perustuva kunnostus, jonka tuloksena hotelli voi tarjota vierailleen entistä nykyaikaisemman ja viihdyttävämmän spa-kokemuksen. Hoitojen lisäksi kylpylähotelli panostaa nautinnollisiin ruokailukokemuksiin sekä perheiden, ystävien ja työkaveriporukoiden viihtyisään yhdessäoloon. Uudistuksen yhteydessä sauna- ja allasosaston tilat kaksinkertaistuvat, hotellihuoneiden määrä lisääntyy ja talon julkisivu saa raikkaamman ilmeen. Hestia Hotel Group ottaa haltuunsa kylpylähotelli Laineseen tehdyt varaukset sekä yhteistyösopimukset. Ketju perustettiin vuonna 2014 ja uuden Haapsalun toimipisteen ohella siihen kuuluvat 6 hotellia Tallinnassa (Hestia Hotel Kentmanni, Hestia Hotel Europa, Hestia Hotel Seaport, Hestia Hotel Susi, Hestia Hotel Ilmarine, Hestia Hotel Barons) ja kaksi Riiassa (Hestia Hotel Jugend, Hestia Hotel Draugi).  

Lisäinfo:
Hestia Hotel Group lehdistötiedote (eng): LINK

Yhteyshenkilöt matkanjärjestäjille: