Satoja vuosia vanha perinne eli laskiaistiistai on sekä lasten että aikuisten rakastama ajankohta, jolloin talvikaudesta käännytään askareiden muuttumisen myötä pikkuhiljaa kohti kevättä. Virolaiset ovat suomalaisten tapaan tottuneet tänään nauttimaan mäenlaskun hyvää onnea tuovasta vauhdista, syömään rasvaista hernekeittoa ja laskiaispullia sekä tanssimaan aina myöhäiseen yöhön asti.
Kevättä kohti
Laskiaistiistaita (viroksi "vastlapäev", johdettu Hansaliiton aikaisesta pohjoissaksalaisesta sanasta "vastelavent") vietetään eri puolilla kristillistä maailmaa pääsiäistä edeltävän paaston alkamisen merkiksi. Päivän kalenteriajankohta muuttuu vuosittain hieman johtuen pääsiäisen vastaavasta liikkumisesta. Laskiainen ajoittuu kuitenkin aina helmi-maaliskuuhun, sillä sitä vietetään seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä.
Paastoon valmistautuminen eli tukeva ateriointi rasvaisen lihan tai hernekeiton parissa on päivään liittyvä perinne, joka on heijastunut jopa juhlan nimeen. "Mardi Gras" eli rasvatiistai on nimittäin laskiaisen ranskalaisperäinen nimitys. Monissa anglosaksisen kulttuurin maissa kuten Englannissa, Irlannissa, Kanadassa ja Australiassa se tunnetaan puolestaan "pannukakkutiistaina", koska siellä päivän ruokalistaan kuuluvat oleellisena osana paksut pannukakkumaiset letut.
Virossa laskiainen, kuten useimmat muutkin perinnekalenteriin merkityt juhlat, liittyvät myös vuodenaikojen ja sesonkiaskareiden vaihtumiseen. Entisaikaan, kun valtaosa virolaisista sai elantonsa vielä maataloudesta, talon naisväen piti laskiaiseen mennessä saada kehruutyöt tehdyiksi. Helmikuussa, päivän jo pidentyessä kaikkein pimeimmän talven jälkeen, alkoi nimittäin kankaiden kutominen, joka oli runsaammassa päivänvalossa jo mahdollista.
Hyvää onnea pulkkamäestä
Vauhdin hurmaa liukumäessä
Vanhan sanonnan mukaan mitä pidemmälle liukumäki vei, sitä korkeammaksi kasvoi pellava seuraavana kesänä.
Kuva: Kaarel MikkinLaskiaistiistaihin ovat aina kuuluneet oleellisena osana mäenlasku riemut. Sekä Suomessa että Virossa on ollut tapana toivottaa "pitkiä pellavia", eli uskoa siihen, että mitä pidemmälle mäessä kelkka tai pellavasäkki laskijansa kuljettaa, sitä korkeammaksi pellavanvarret kasvavat seuraavana kesänä. Naapurit kävivätkin usein ystävällismielistä kisaa siitä, kenen kelkka luistaisi pisimmälle.
Muita hauskanpitoon liittyviä virolaisia perinnetapoja ovat olleet erilaiset laululeikit ja kansantanssit (joita jatkettiin yömyöhään ennen paaston aikaan rauhoittumista) sekä hyrrien valmistaminen ruoanvalmistuksen yhteydessä puhtaaksi kalutuista siansorkkaluista. Päivän kulkua ohjasivat ennen vanhaan myös tulevan kesän onnea ennakoivat uskomukset. Suositeltavaa oli mm. hiustenleikkuu ja kampaaminen. Kehrääminen ja nuotion sytyttäminen olivat taasen vältettäviä askareita.
Kermapullia, hernesoppaa ja siansorkkia
Ennen vanhaan siat lahdattiin ennen joulua, ja suurin osa lihoista syötiinkin tuolloin. Siten laskiaisen aikaan jäljellä olivat lähinnä vain siansorkat. Keitettyjä siansorkkia tarjottiin hernepapusopan kanssa - siksi on hernekeitto tänä päivänäkin yhä suosittu laskiaistiistain ruoka. Perinnetavan mukaan sorkista käsiin ja kasvoihin tarttunutta rasvaa ei saanut pyyhkiä pois, sillä sen uskottiin suojelevan kaikenlaisilta kotoisten teräaseiden ja työkalujen aiheuttamilta haavoilta.
Siansorkkien asemesta erottamattomin osa nykypäivän virolaista laskiaistiistaita on 'vastlakukkel' eli laskiaispulla. Suomalaisten "hillolla vai mantelimassalla" -koulukuntakiistelyjen sijaan perinteisiin uskova tyypillinen virolainen nauttii pullansa pelkän kermavaahdon kera - joskin hilloversiot ovat myös vallanneet markkinoita. Laskiaispullat ovat Virossa niin suosittuja, että useimpien kahviloiden ja konditoriamyymälöiden eteen kertyy jo aamutuimaan jonoja ihmisten tullessa noutamaan etukäteen tilaamiaan herkkuja. Tehtävää ei kannatakaan jättää viime tippaan, sillä kokonaan ilman jäämisen riski on konkreettinen!
