Pärnu – lomailijan paratiisi

Lähde: Visit Pärnu

Pärnu – lomailijan paratiisi

Pärnu tunnetaan kesästään ja kylpylöistään, mutta Viron neljänneksi suurin kaupunki on myös paljon muuta. Tutustu Pärnuun virtuaalisesti ja suunnittele seuraava unelmalomasi! 

Perinteikäs kylpyläkaupunki

Vuonna 1251 perustettu Pärnu oli keskiajalla nimekäs hansakaupunki. Tätä nykyä se tunnetaan ennen kaikkea kylpylä- ja rantalomakohteena.

Pärnun historia kylpyläkaupunkina ulottuu yli 180 vuoden päähän. Ensimmäinen kylpylaitos Pärnuun avattiin vuonna 1838: kesäisin kylvettiin merivedessä, talvella saunottiin. Sittemmin Pärnu niitti mainetta mutakylpylällään

Pitkistä perinteistä ollaan lukemattomien kylpylöiden kaupungissa edelleen ylpeitä. Palvelut ovat aikojen saatossa kehittyneet huimasti, ja nykykylpylöiden valikoimiin kuuluukin kaikkea porealtaista suklaakylpyihin ja erilaisista saunoista huippukylmähoitoihin.

Viron kesäpääkaupunki

Pärnu tunnetaan myös Viron virallisena kesäpääkaupunkina, jonka kunniakasta titteliä se on kantanut vuodesta 1996 lähtien. Vakituisia asukkaita Pärnussa on noin 50 000, mikä tekee siitä asukasluvultaan Viron neljänneksi suurimman kaupungin. Kesäkuukausina elämä vilkastuu entisestään, kun matkailijat saapuvat arkkitehtuurillaankin hurmaavaan suosikkikohteeseen.

Kesälomalaisten lempipaikka on tietenkin Pärnun ranta, joka sijaitsee 15 minuutin kävelymatkan päässä kaupungin ydinkeskustasta. Kahden kilometrin mittaisella hiekkarannalla riittää lääniä, mutta suosituin on funkkistyylisen rantarakennuksen ympäristö. Matalavetisellä ja siksi lapsillekin turvallisella rannalla meriveden lämpötila voi parhaimmillaan nousta jopa 30 asteeseen.

Ole kuitenkin tarkkana! Osa Pärnun rannasta on varattu vain naisille. Naisten ranta perustettiin 1920-luvulla, jotta naiset voisivat ottaa aurinkoa uima-asuissa. Sittemmin rannasta on tullut nudistiranta, jolla viipyvien naisten yksityisyyttä tulee kunnioittaa. Väärään osoitteeseen eksyneet miehet ajetaankin pois äkäisten huutojen saattelemana.

Pärnun rantapromenadi ja vehreä rantapuisto ilahduttavat myös kesäkauden ulkopuolella. Pärnu ei olekaan pelkkä kesäkaupunki, vaan sieltä löytyy paljon nähtävää ja koettavaa ympäri vuoden.  

Kulinaristin unelmakohde

Pärnun laaja kahvila- ja ravintolatarjonta herauttaa veden kielelle. Kaupungissa herkutellaan paitsi kesäterasseilla, myös kotoisissa kahviloissa, elegantissa villamiljöössä ja kaikkialla siltä väliltä.

Ruokalistoilta löytyy puhtaita Pohjolan makuja, Välimeren klassikoita, tulisia makuelämyksiä, kaukasialaisen keittiön helmiä ja rehtiä pubiruokaa. Lisäksi Pärnussa työskentelee monia virolaisia huippukokkeja, joiden intohimona on paikallisen ruokakulttuurin kehittäminen.

Huomattava osa ravintoloista suosii lähituottajien raaka-aineita, ja onpa Pärnun seudulla jopa paikallista viini- ja siiderituotantoa.

Missä sinä söisit mieluiten? Tutustu Pärnun ravintoloihin tarkemmin täällä.

Vilkas tapahtuma- ja urheilukaupunki

Pärnussa tapahtuu kaikkina vuodenaikoina. Suurimmat yleisötapahtumat, kuten musiikkifestivaalit, Pärnun hansapäivät ja rannalla järjestettävät kansainväliset esteratsastuskilpailut sijoittuvat kesään, mutta hiljaista ei ole muulloinkaan. Pärnun ja lähiseudun ajantasaisen tapahtumakalenterin löydät täältä.

Pärnulla on paljon tarjottavaa myös liikunnan ja urheilun ystäville. Pärnunlahti on yksi Pohjoismaiden parhaista surffausrannoista, autourheilun makuun pääsee puolestaan Pohjois-Euroopan moderneimmalla auto24ring-moottoriradalla sekä useammallakin karting-radalla.

Kuntoilijoille Pärnussa on lukuisia lenkkipolkuja ja 65 kilometriä pyöräteitä. Lisäksi harrastuksestaan pääsevät nauttimaan muun muassa golfaajat ja frisbeegolfaajat, vesiurheilulajien monipuolisesta kirjosta puhumattakaan.

Vihreä keidas

Pärnu on Viron mittakaavassa suurkaupunki, mutta erittäin vihreä sellainen. Kaupungissa on kymmeniä puistoja, viheralueita ja retkeilyreittejä. Kevyen liikenteen väylät tekevät pyöräilystä turvallisen ja mukavan tavan tutustua kaupunkiin ja sen lähiympäristöön.   

Pärnun rantaniityllä laiduntavat toukokuusta lokakuuhun kaupunkilehmät. Rantaniityn näkötornien huipulta voi citylehmien ohella tarkkailla myös lintuja ja lähiseudun maisemia.

Virolaisesta luonnosta ja sen eläimistä kerrotaan perusteellisemmin Pernovan luontotalossa.

Lasten Pärnu

Pärnu on perheystävällinen matkakohde, jossa riittää tekemistä kaikenikäisille. Lapset viihtyvät kylpylöiden ja vesipuistojen lisäksi esimerkiksi sisä- ja ulkoleikkipuistoissa, seikkailupuistoissa, minieläintarhassa ja Keksijäkylän Lotan kotikulmilla Lottemaassa.

Talvella kaupungissa ja sen lähiympäristössä voi muun muassa luistella, ajella koiravaljakolla ja vaikka tavata Joulupukin.  

Perheen pienimmät huomioidaan myös monissa ravintoloissa leikkihuonein ja omin ruokalistoin.

Suosittelemme