Peipsijärven rannalla

Lähde: Magnus Heinmets

Peipsijärven rannalla

 Viron suurimman järven ranta on täynnä elämää ja elämyksiä. Mitään turistikyliä ei kuitenkaan täältä löydy, vaan perinteikästä virolaista elämää makuineen ja tapahtumineen. Suntaa siis Peipsijärven rannalle jos haluat rauhallisen ja ihmisläheisen elämysmatkan Viroon.

Peipsi on Euroopan neljänneksi suurin järvi. Peipsin länsirannalta löytyy perinteikästä virolaista kulttuuria ja kaunista luontoa, järven keskellä kulkee Venäjän raja. Rikkaan luonnon lisäksi alue on elävää historiaa täynnä: täältä löytyy kartanoita, majakoita, torikulttuuria ja kuuluisa sipulitie.

Alueen erityispiirteisiin kuuluu perinteinen ortodoksivähemmistö. Vanhauskoiset ovat näkyvä osa alueen jokapäiväistä elämää.

Historiallisilla purjeilla

Peipsiä voi myös ihastella järveltä käsin, esimerkiksi historiallisella Jõmmulla.

Kuva: Magnus Heinmets

Paikalliset nähtävyydet

Peipsijärvi on tietenkin nähtävyys itsessään. Kauniiden maisemien lisäksi järven vesi on hyvin uintikelpoista ja rannat erinomaisia. Uimapeto voi pistäytyä esimerkiksi Kauksin tai Räpinan rannalla. Räpinan rannalta voi näköalatornista kurkistaa rajan taa Venäjälle.

Rajan yli näkee myös Vasknarvan ritarikunnan linnoituksen raunioilta. Peipsijärven olohuoneessa saa hauskalla tavalla tutustua alueen elämään. Interaktiivinen näyttely esittelee luontoa ja elämää järvessä ja sen ympärillä.

Nostalgiaa raiteilla saa kokea Avinurmen museorautatiellä. 178 metriä pitkälle aikamatkalle pääsee museorataa pitkin entisöidyllä junalla.

Paikalliseen kulttuuriin perehtyminen onnistuu Vanhauskoisten museossa Kolkjassa. Museo on juuri avattu uudelleen kolmen vuoden remontin jälkeen, ja se antaa kiinnostavan katsauksen siihen, keitä ovat vanhauskoiset. 

Peipsimaan ykköstapahtumat ovat tietenkin ruokafestivaalit! Sipulitie herää henkiin buffettipäivänä ja maan pisimmästä ruokakadusta on tullut moderni klassikko. Perinteisten markkinoiden makuun pääsee Kallasten kala- ja sipulimarkkinoilla.

Peipsin keltainen kulta

Sipuli on keskeinen osa Peipsiläistä keittiötä ja kulttuuria.

Kuva: Daniel Rinaldo

Peipsimaan maut

Peipsimaan ruoka on jo itsessään syy lähteä vierailulle. Peipsiä ei voi oikein jättää huomioimatta kun liikkuu Itä-Virossa ja samalla tavalla järven antimet ovat keskeinen osa paikallista perinneruokaa. 

Peipsissä elää 37 kalalajia. Ahven, turska, muikku, hauki ovat kaikki erinomaisia vaihtoehtoja savustettuna, paistettuna tai keitettynä. Juhlapöytään voi kattaa kalanmaksaa ja mätiä.

Vaikka kala onkin keskeinen osa Peipsin keittiötä, tunnetaan alue erityisesti sipulistaan. Sipulin Peipsille toivat mukanaan Venäjän kirkkoreformaation jälkeen alueelle muuttaneet vanhauskoiset ja on edelleen erittäin tärkeä osa Peipsimaan makumaailmaa.


Viimeksi päivitetty: 17.12.2023

Teema: Ruokailu ja yöelämä