Legendan mukaan ensimmäisen joulukuusen toi Tallinnan Raatihuoneentorille vuonna 1441 liiviläinen kauppiasyhdistys Mustapäiden veljeskunta. Jos tämä pitää paikkansa, Tallinnan joulukuusi olisi Euroopan ensimmäinen julkisesti esillä ollut joulukuusi. Riian kaupunki kuitenkin kiistää väitteen ja sanoo, että Mustapäiden jäsenet aloittivat samanlaisen perinteen Latviassa suunnilleen samaan aikaan. Mikä joulukuusiperinne on siis vanhin? Oliko Euroopan ensimmäinen julkisesti esillä ollut joulukuusi Virossa vai Latviassa?
Historioitsija Anu Mändin mukaan sekä Tallinnan että Riian väitteet voivat hyvinkin olla vääriä. Jos näin on, miten huhu sitten sai alkunsa? Mändin mukaan legenda sai todennäköisesti alkunsa vuonna 1885 julkaistusta kirjasta "Tallinnan Mustapäiden historia". Sen kirjoittaja, Friedrich Amelung -niminen amatööri, tulkitsi lähdeasiakirjoissa esiintyvän sanan "puu" väärin ja korvasi sen sanalla "joulukuusi"(Weihnachtsbaum). Hän väitti myös Mustapäiden pystyttäneen joulukuusen jo vuosina 1441 ja 1514. Historialliset lähteet eivät kuitenkaan tue hänen väitettään.
Lähteissä mainitaan kyllä sana "kuusi", mutta emme voi olettaa, että kyseessä oli joulukuusi. Lisäksi alansaksan sana "bom" tarkoittaa kyllä "puuta", mutta sitä voidaan käyttää myös muun muassa sanasta "kattokruunu". Vaikka Mustapäät olisivatkin kantaneet kuusen torille, se ei olisi ollut kaupungin kuusi: se olisi kuulunut Mustapäiden yksityiseen seremoniaan, johon Tallinnan asukkaat eivät olisi olleet tervetulleita. Ei myöskään ole mitään todisteita siitä, että perinne kantaa kuusi torille joulun aikaan olisi jatkunut vuosisatojen ajan aina nykyaikaan asti.
Mutta palataan takaisin legendaan. Vuonna 1984 kirjailija ja Viron toinen presidentti Lennart Meri käytti Amelungin julkaisua kirjassaan "Hõbevalge". Meri ja Amelung puolestaan innoittivat virolaista historioitsijaa Jüri Kuuskemaa, joka toi aiheen virolaisiin tiedotusvälineisiin vuonna 1996. Näin syntyi legenda Euroopan vanhimmasta julkisesti esillä olevasta joulukuusesta.
Vaikka emme voi varmuudella sanoa, milloin perinne alkoi (tai mikä maa aloitti sen), kuusen kantamisesta Tallinnan sydämeen tuli ajan myötä melkoinen tapaus. Tapahtuma houkutteli paikalle jopa aatelisia, kuten Venäjän keisari Pietari Suuren, joka osallistui Tallinnan joulukuusiperinteeseen vuonna 1711.
Kuusen valinta, saapuminen, pystytys ja kynttilöiden sytytys ovat myös nyky-Virossa isoja uutisia, joista kerrotaan seikkaperäisesti illan pääuutislähetyksiä myöten.
Kuusi valitaan vuosittaisessa kilpailussa, johon voivat osallistua tiukat kriteerit täyttävät Virossa kasvavat kuusipuut. Pääkaupungin edustusjoulukuuselta edellytetään 15–18 metrin korkeutta, symmetrisyyttä sekä tiheää oksistoa.
Kilpailun voittajan kuljettaa torille kuorma-auton puikkoihin hypännyt Joulupukki itse. Kuusta ovat vastaanottamassa media sekä kaikki kynnelle kykenevät kaupunkilaiset.
Raatihuoneentorille pystytetty kuusi koristellaan tuhansilla valoilla. Raplassa sijaitseva Adam Decolight -tehdas valmistaa monia joulukuusen valoja sekä valoja kaduille, ostoskeskuksiin ja lentokentille ympäri maailmaa Lontoosta Macaoon.
Lopullisesti joulu saapuu Tallinnaan, kun joulumarkkinat aukeavat ja niiden keskipisteenä seisovaan kuuseen sytytetään valot. Joulutori on toiminut nykymuodossaan Viron uudelleenitsenäistymisestä eli vuodesta 1991 saakka, ja vuonna 2018 se valittiin European Best Destinations -matkailusivuston äänestyksessä koko Euroopan parhaaksi lajissaan.
Joulumarkkinoilla vierailijat voivat kävellä käsityötuotteiden täyttämien puisten kojujen seassa ja maistella glögiä, piparkakkuja ja perinteisiä virolaisia jouluruokia. Lapsille on kaksi karusellia ja joka viikonloppu on täynnä viihdettä, kuten joulupukin vierailuja. Tänä vuonna joulumarkkinat alkavat 25. marraskuuta, jolloin kuusen ja torin valot syttyvät. Markkinat ovat avoinna ortodoksisen joulun päättymiseen 8. tammikuuta 2023 asti.
Joulumarkkinat ovat vain yksi Tallinnan monista juhlallisista nähtävyyksistä joulun aikaan. Joulun tunnelmaan voikin uppoutua myös muissa erityistapahtumissa eri puolilla Viroa koko joulukuun ajan.