Viron erikoisimmat makuelämykset

Lähde: Renee Altrov, Visit Estonia

Viron erikoisimmat makuelämykset

Maistuvaa ruokaa saa mahan täydeltä ympäri Viron. Maan nuori kokkisukupolvi kokeilee ennakkoluulottomasti uusia ja innovatiivisia makuja, jotta sinäkin voit yllättää itsesi herkullisilla erikoisuuksilla.


Kokosimme tähän juttuun muutaman ravintolan, joissa tarjoillaan erityisiä ruokia. Erityisiä niistä tekevät muun muassa tavallisesta poikkeavat makuyhdistelmät, harvinaiset raaka-aineet ja mielikuvituksellinen esillepano. Kaikissa resepteissä kunnioitetaan kuitenkin virolaisen keittiön kultaista sääntöä: raaka-aineiden tulee olla tuoreita ja lähellä tuotettuja.

Tallinna

Pääkaupungin erinomaisella ravintolakentällä on mistä valita, etsit sitten perinteistä virolaista ruokaa, fuusioannoksia maailmalta, kutkuttavia elämysravintoloita tai vegaaneille sopivia kasvisruokailijan paratiiseja.

Valokuvataiteen keskus Fotografiskan ravintola noudattaa puolestaan zero waste -periaatetta: lähituotetut raaka-aineet käytetään kärsästä hännänpäähän, yrttien varret hyödynnetään liemien mausteena ja mikäli jotakin jää, se kompostoidaan ja annetaan multana takaisin viljelijälle. 

Hansakaupungin keskiaikaiseen tunnelmaan vie vanhankaupungin sydämessä sijaitseva Olde Hansa, jonka ruokalistalta löytyy myös karhunlihan kaltaisia erikoisuuksia.  

Fotografiskan ravintolassa herkutellaan vastuullisesti.

Kuva: Tiina-Liina Uudam, Visit Estonia

Tartto

Yliopistokaupunki, Emajoen Ateena ja vuoden 2024 Euroopan kulttuuripääkaupunki Tartto on yhtä aikaa nuorekas ja eläväinen, perinteikäs ja historiallinen. Se on myös mainio ravintolakohde, jonka ruokapaikat heijastavat kuuluisaa Tarton henkeä.

Kahvila Krempelissä tarjoillaan aamiaista koko päivän. Kahvila onkin erityisesti opiskelijoiden suosiossa ja miksei olisi – onhan tarjolla esimerkiksi mustikkalettuja pekonilla ja kaupungin suurimmat kahvit!  

Tarton Lõunakeskusessa sijaitseva Ravintola Fii yllättää puolestaan jäätelön kanssa tarjoiltavalla sienijälkiruoalla.

Kauppakeskuksessa palvelevan Ravintola Fiin annokset jäävät mieleen. 

Kuva: Silver Gutmann, Visit Estonia

Länsi-Viron saaret

Länsi-Viron saarilla otetaan rennosti ja nautitaan elämästä. Se tarkoittaa, että siellä myös syödään hyvää ruokaa – jopa sellaista, jota ei muualta löydy. 

Muhun saarella sijaitsee White Guide -oppaan suosittelema ravintola Alexander.

Saariston elämään ja paikalliseen ruokapöytään kuuluu tietysti kala, josta voi perinteisten herkkujen lisäksi tehdä hyvin yllättäviäkin asioita. Hiidenmaalla sijaitseva Kahvila Kala ja võrk myy esimerkiksi itse valmistamaansa kalasuklaata! Kahvila ja sen kalapuoti ovat muutenkin mielenkiintoinen vierailukohde – katso lisää oheisen videon kohdasta 1:05. 


Viimeksi päivitetty: 13.09.2023

Teema: Ruokailu ja yöelämä