Viron parhaimmat marja- ja sienimetsät

Lähde: Aron Urb, Visit Estonia

Viron parhaimmat marja- ja sienimetsät

Parasta kesässä on se, kun saa mennä metsään keräämään marjoja. Syksyllä tämä hupi jatkuu, kun sienet tekevät tuloaan! Rennosti ottaenkin voi täyttää sekä lähipäivien tarpeet että korjata talven varalle herkkuja pakkaseen. Kova metsässäkävijä kerää rikkauksia ystäville jaettavaksi tai torille myytäväksi saakka. On hyvä kuitenkin pitää mielessä mitä kaikkea voi syödä, ja erityisesti mitä kaikkea kannattaa varoa!

Virolaiset ovat metsäkansaa ja innostuvat taatusti jos ohjelmassa on sieni- tai marjaretki. Metsästä löytyy pitkälti samoja herkkuja kuin Suomestakin, mutta varsinkin sienisesonki alkaa Virossa paljon aikasemmin kuin meillä pohjolassa. Sen sijaan, että ostaisit Virolaisia kanttarellejä torilta, voit seuraavalla Vironmatkalla itse suunnata metsään ja tuoda mukanasi erityisen tuliaisen!

Mustikan lisäksi virolaisesta metsästä voi löytää muun muassa puolukoita, karpaloita ja lakkaa. Sienistä keltavahvero eli kanttarelli on ylivoimainen suosikki, ja siitä valmistetaan perinteisesti montaa eri herkkua. Näitä metsän kultakimpaleita löytyy eniten Etelä-Virosta ja Saarenmaalta, mutta oikeastaan mistä tahansa metsästä voi onni potkaista sienestäjää.

Jos sienelle yksin meneminen tuntuu epävarmalta, voi mennä mukaan ohjatulle sienikierrokselle ja metsän antimien lisäksi löytää hyvää seuraakin!

Minne mennä metsälle?

Pohjois-Viro

Oandun luontopolulla löytyy 60 eri sienilajiketta kun taas Paukjärvi tunnetaan hyvänä mustikka-, puolukka- ja kanttarellimetsänä.

Etelä-Viro

Emajõe-Suursoon luonnonsuojelualue tunnetaan hyvistä karpaloapajistaan, täällä myös järjestettiin ensimmäiset karpalokeräämisen mestaruuskisat! Mustikkaystävän kannattaa taas suunnata Järveseljan aarniometsään. Vaihtelevat ja mielenkiintoiset Vapramäe-Vellavere-Vitipalun patikkareitit ovat myös mainio kohde luonnonystävälle.

Saarenmaa

Länsi-Viron saaristo ja erityisesti Saarenmaa on metsäretkeilijälle mainio matkakohde, ota suunnaksi esimerkiksi Koigin suoalue.

Opastetut retket

Soomaalla voi osallistua sekä opastetulle sienimetsälle että karpaloretkelle. Viron marjatarjontaan voi tutustua paremmin päiväretkellä marjametsään tai jos muut luonnon terveyskasvit kiinnostaa niin voi suunnata Noarootsin kasvikierrokselle joka esittelee luonnon terveys ja kauneushoidon erikoisuudet.

Pidä mielessäsi ennen lähtöä

Metsään ei koskaan kannata lähteä ilman hyvää paikallistietoa tai karttaa, kompassia ja GPS-laitetta. Kaiken varalta kannattaa aina varata täyteen ladattu puhelin ja pullo vettä ja vähän purtavaa. Hyvät ja lämpimät vaatteet ja kengät tekevät matkasta mukavamman, kuten hyttysmyrkky.

Vaikka metsässä piileekin monelaista herkkua, ole aina tarkkana kun poimit sieniä ja vältä myrkyllisiä lajeja. Älä poimi mitä et tunne! Hädän sattuessa soita yleiseen hätänumeroon 112.

Varoittavana esimerkkinä huonosta sieniretkestä voi katsoa virolaisen elokuvan "Seenelkäik" ja olla itse tekemättä elokuvan päähenkilöiden kardinaalivirheitä kun itse suuntaa metsään. Hyvää sienestystä!

Viimeksi päivitetty: 21.09.2018

Teema: Etelä-Viro, Länsi-Viro, Saaret, Pohjois-Viro, Luontomatkailu, Matkan tyyppi

Suosittelemme