Viron taidemuseo täyttää 100 vuotta

Lähde: Stanislav Stepaško, Visit Estonia

Viron taidemuseo täyttää 100 vuotta

Viron taidemuseo on instituutio, joka on ylläpitänyt jo sadan vuoden ajan virolaista taideperintöä ja on keskeinen osa Viron kulttuuripohjaa kokoelmineen, tiloineen ja näyttelyineen. Satavuotisjuhla näkyy myös ohjelmistossa, ja museon anneista kannattaa nyt käydä nauttimassa Tallinnan-matkan yhteydessä.

Museo perustettiin alunperin Tallinnan Viro-museo nimellä marraskuussa 1919 ja on sen jälkeen toiminut monessa eri tilassa, kuitenkin säilyttäen perustehtävänsä: Viron taidekokoelman ja kulttuuriperimän ylläpitäminen ja esittäminen yleisölle. Ensimmäiset askeleet otettiin jo tosin ennen Viron itsenäistymistä, kun Tallinnan kaupunki osti vuosina 1912 ja 1913 toistakymmentä työtä Viron kuuluisammalta kuvanveistäjältä, August Weizenbergiltä. Tällöin maaillmanpoliittinen tilanne ja sota ei kuitenkaan mahdollistanut museon perustamista. Tämä unelma kansallisesta taidemuseosta tosin toteutui itsenäistymisen jälkeen!

Historia elää taiteessa

Tarinan mukaan Tanskan lippu Dannebrogen laskeutui taivaalta Tallinnassa 800 vuotta sitten. Tämä taru elää myös Christian August Lorentzenin tunnetussa maalauksessa.

Kuva: Viron taidemuseo

Vuosien saatossa museo on toiminut monessa eri tilassa, muun muassa Kadriorgin palatsissavuoteen 1991 saakka. Täällä tänäpäivänäkin toimii yksi museon näyttelytiloista, Kadriorgin taidemuseo. Kadriorgissa esillä on museon ulkomaalaisten mestareiden kokoelma. Muut näyttelytilat ovat suomalaisarkkitehti Pekka Vapaavuoren suunnittelema ja 2006 ovensa avannut Kumu, Mikkelin museo, Nigulisten museo ja Adamson-Eric museo.

Kumu tunnetaan vaikuttavista näyttelyistään ja kauniista arkkitehtuuristaan.

Kuva: Stanislav_Stepaško, Visit Estonia

Juhlavuosi näkyy monissa näyttelyissä kaikissa taidemuseon tiloissa, joihin voi myös ostaa satavuotisjuhlalipun, joka muun muassa oikeuttaa sisäänpääsyn kaikkiin museoihin koko vuoden ajan. Vuoden näyttelyihin voit tutustua museon kalenterista.

Viimeksi päivitetty: 06.06.2019

Teema: Historia ja Kulttuuri

Suosittelemme