Vuoden 2018 uudet vetonaulat

Lähde: Mariann Liimal, Visit Estonia

Vuoden 2018 uudet vetonaulat

 Viro kehittyy maana aivan huimaa tahtia ja sen huomaa satunnaisvierailijakin. Tänä vuonna aukeaa monta huomattavaa uutta vetonaulaa sekä Tallinnan lähistöllä että muilla kulmilla. Mielekästä ohjelmaa ja näkemistä löytyy sekä perheille, ystäväporukoille että rauhaa kaipaaville matkaajille. Hyppää kyytiin ja tutustu vuoden 2018 parhaisiin vetonauloihin!

Sõrven majakka

Saarenmaan etelänokassa sijaitseva 53-metrinen Sõrven majakka on itämeren korkein. Vuonna 1960 valmistunut majakka avataan uudestaan vierailijoille vuonna 2018. Pistä jalkaa toiseen eteen ja nouse 248 rappuaskelman korkeuteen, josta näkee selvällä kelillä Latviaan saakka!

Vastseliinan piispanlinnoitus

1300-luvun piispanlinna on pala elävää historiaa, johon voi tutustua joko omin neuvoin tai käymällä kiertokävelyllä, ottamalla osaa paikalliseen ohjelmaan tai vierailla raunioissa järjestettävillä konserteilla. Rikas ja monipuolinen ohjelma kaikenikäisille takaa ikimuistoisen vierailun keskiaikaisessa linnoituksessa.

T1-ostoskeskuksen maailmanpyörä ja Super Skypark

Yksi vuoden puhutuimmista ja odotetuimmista uutuuksista on syksyllä Tallinnan Ülemisteen avattava ostoskeskus ja elämyspuisto maailmanpyörineen. Ostoskeskuksen katolla sijatseva pyörä ylettyy 120 metrin korkeuteen ja avaa aivan uuden näkymän Tallinnan yli. Keskukseen avataan myös Euroopan suurin trampoliinikeskus, kiipeilyseiniä, 4D-elokuvateatteri ja paljon muuta. Shoppailua, aktiviteettia ja rauhallista nautiskelua saa siis nyt kokea yhden katon alla, ja päällä!

Arvo Pärtin keskus

Arvo Pärtin musiikki tunnetaan ja sitä ylistetään ympäri maailmaa, ja nyt mestari saa luovuuttaan heijastavan kulttuurikeskuksen. 140-paikkaisessa auditoriossa järjestetään konsertteja ja luentoja, jonka lisäksi keskukseen avataan muun muassa kirjasto ja näyttelyala. Kulttuurikeskus sijaitsee lähellä luontoa, lähellä Virolaista sielua ja lähellä Arvo Pärtin sydäntä.

Kiviõlin seikkailukeskus

Kiviõlin seikkailukeskuksessa ei lopu tekeminen vaikka jäisi koko päiväksi! Mäkiautoilla ajamista, kaivinkoneilla kaivamista, polkypyörillä temppuilemista, kiipeilyä ja köysirataa - kaiken ikäisille löytyy aktiviteettiä vanhan öljyliuskejalostamon alueelta. Konferenssihuone ja saunatila mahdollistaa myös kokouksien tai esimerkiksi polttareiden pitämisen Kiviõlissä. Tule Itä-Viroon viettämään huima aktiviteettipäivä!

Langen motokeskus

Langen motokeskuksessa pääset kokeilemaan omia rajojasi karting tai motocross-radalla. Huippuratojen lisäksi voit kokeilla virtuaalitodellisuustekniikkaa hyödyntävää rallisimulaattoria. Elämyksiä löytyy niin aloittelijoille kuin kokeneille kuskeille ja lapset voivat turvallisesti tutustua moottoriurheilun riemuun erityissuojatulla KTM-radalla. Langessa on myös mahdollisuus kokouksien ja konferenssien järjestämiseen.

Laitse Rallypark

Maailman nopeimman kansan on mahdollista kokeilla sisuaan ratin takana Laitsen Rallyparkissa, vain puolen tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta. Täällä voit astua rallibemarin tai ladan ratin taakse ja turvallisessa ympäristössä kokea vauhdin hurmaavan adrenaliinipotkun. Perheen pienimmät voivat kokeilla ajamista kartingautoilla tai liikennekaupunkia. Laitsessa erityishuomiota ollaan kiinnitetty yhdessä tekemisen iloon ja liikennekasvatukseen, joten päivä Rallyparkissa on paitsi unohtumaton kokemus myös opettavainen.

Viimeksi päivitetty: 09.08.2018

Teema: Tallinna, Saaret, Pohjois-Viro, Aktiivi- ja Seikkailulomat, Matkan tyyppi

Suosittelemme