Vilsandi on Saarenmaan länsirannan lähettyvillä sijaitseva saari. Se tunnetaan Viron läntisimpänä asuttuna saarena, joka kuuluu Saarenmaan kuntaan. Suurin osa saaresta on kuitenkin osa Vilsandin kansallispuistoa, jonka monipuolinen luonto on oiva tutustumiskohde erityisesti lintubongareille.
Vilsandin saaren historia ulottuu pitkälle, sillä ensimmäiset kirjalliset lähteet siitä ovat vuodelta 1645. Perimätiedon mukaan saaren ensimmäinen asukas oli hollantilainen Johan Doll, joka joutui saarelle laivansa upottua. Saaren pinta-ala on vain noin 8,75 neliökilometriä, ja asukkaita sillä on ollut enimmillään noin kaksisataa.
Vilsandin kansallispuisto tunnetaan erityisesti sen rikkaasta linnustosta. Alueella on nimittäin havaittu yhteensä noin 247 erilaista lintulajia, joiden joukossa on esimerkiksi luotokirvinen, jota ei ole tavattu muualla Virossa. Vilsandin saari on ainoa asutettu saari suojelualueella. Sen länsi- ja pohjoisrannikko on pääasiassa dolomiittikiveä. Vilsandin kansallispuistoon kuuluu yli sata muutakin linturikasta saarta, hyljealueita, kalaisia lahtia ja erilaisia rantamaastoja. Vilsandi on kuitenkin kansallispuiston saarista suurin ja mielenkiintoisin.
Geologisesti, eläintieteellisesti ja kasvitieteellisesti erittäin mielenkiintoisella alueella on säilynyt myös rikas mereen liittyvä perinnekulttuuri.
Lintujen suojelu aloitettiin Vilsandin saarella vuonna 1906, jolloin paikallisen majakan päälliköksi tullut Artur Toom halusi estää linnunmunien keräilyn alueella. Vaikka tämä sai osakseen paljon vastustusta, sen seurauksena saaren lähialueelle kuitenkin perustettiin Venäjän keisarikunnan ensimmäinen suojelualue, Vaikan lintujensuojelualue vuonna 1910. Vuonna 1957 suojelualue sai uuden alun sotien jälkeen, ja silloin sen osaksi tuli myös Vilsandin saari.
Vilsandin saaren nähtävyyksiä on kansallispuiston lisäksi 37 metriä korkea majakka, joka rakennettiin vuonna 1809.
Matka Vilsandiin taittuu esimerkiksi veneellä, joka lähtee Papisaaren satamasta. Matkan aikana on mahdollista ihailla kauniita merimaisemia. Vilsandin kansallispuistoon tutustuminen alkaa helpoiten RMK:n infopisteeltä, josta saat kaikki tiedot saarelle matkustamisesta ja siellä liikkumisesta.
Tietoa hakutuloksien näytöstä löytyy käyttöehtojen kohdasta 12.