Lähde: Aron Urb

Lasten kanssa Virossa

Viro on lapsiperheiden täydellinen lähilomakohde. Tekemistä löytyy maalta, kaupungeista, elämyskeskuksista, museoista, rannoilta ja seikkailupuistoista niin perheen pienimmille kuin teini-ikäisillekin – isejä, äitejä ja isovanhempiakaan unohtamatta.

Virossa interaktiivisuus ja omin käsin asioiden kokeileminen on e-valtiolle ominaisesti kuin itsestään selvä osa matkailunähtävyyksien ja museoiden toimintaa. Jos ajattelit museoiden olevan vain hämähäkinseittien peittämiä pölykammioita, Viro todistaa luulosi hetkessä vääräksi!

Uusinta esitystekniikkaa hyödyntäviä perhekohteita ovat muun muassa merenkulun historiasta kertova Merimuseo ja kokonaisen sukellusveneen sisuksiinsa ahmaissut Lentosatama, VR-teknologiaa hyödyntävä Keksintötehdas PROTOViron Poliisimuseo Rakveressa, Tiedekeskus AHHAA sekä Energian oivalluskeskus. Yksi Viron viehättävimmistä ”perinteisistä” lastenmuseoista on puolestaan entisaikojen leikkikaluja esittelevä Tarton lelumuseo.

Hiidenmaalla kesän 2020 alussa ovensa avannut Elämyskeskus Tuuletorn yhdistää museon, tiedekeskuksen ja leikkipuiston, minkä lisäksi se pitää sisällään Baltian maiden korkeimman 11-rataisen kiipeilyseinän. Tekemisen iloa ja puuhaa ovat tulvillaan myös Kiviõlin seikkailukeskus sekä lukuisat muut Viron seikkailupuistot. Liikenteeseen ja moottorien maailmaan voi tutustua puolestaan Viron maantiemuseossaLaitse Rally Parkissa sekä monilla sisä- ja ulkokartingradoilla.

Eläinten ystävät viihtyvät muun muassa Tallinnan eläintarhassa, Pärnun Mini Zoossa ja Viron lukuisissa eläinpuistoissa. Maailman suurimman linnun voi tavata Muhun strutsitilalla. Viron kuuluisin koira, Keksijäkylän Lotta, puolestaan asuu kirjoista ja piirroselokuvista tutuissa maisemissa Lottemaan teemapuistossa. Siellä kesän 2020 uutuutena on aidosti suomenkielinen uusi satuhahmo - leppäkerttu Sanna, joka esiintyy lapsille ja jututtaa heitä omalla kotikielellämme.

Viro on leikkikentällisten uimarantojen, kylpylöiden ja vesipuistojen luvattu maa, jossa polskii koko perhe. Yöpuu löytyy helposti saman katon alta tai maan lukuisista muista perheystävällisistä majoituskohteista. Viron huimasti kehittyvä ruokakulttuuri taas tarjoaa unohtumattomia makuelämyksiä kaiken ikäisille kulinaristeille, toisaalta lasten kestosuosikkejakaan unohtamatta tai liian outoon asuun muuttamatta.

Minne mennä ja mitä tehdä

Tietoa hakutuloksien näytöstä löytyy käyttöehtojen kohdasta 12.