Täysin kunnostettu Narvan linnoitus ja uusi pysyvä näyttely aukeaa huhtikuussa 2020

29. marraskuuta 2019

Aikoinaan Narva oli eurooppalaisen barokkiarkkitehtuurin helmi, mutta kaupunki tuhoutui toisessa maailmansodassa lähes kokonaan. Nykyisin Narva edustaa klassista neuvostoajan arkkitehtuuria, entä kaupungin maamerkkinä on keskiaikainen Hermanni linnoitus Narvan joen rannalla, Euroopan Unionin rajalla. Vuoden 2018 tammikuussa alkanut remontti Narvan linnoituksessa on loppusuoralla ja täysin kunnostettu linnoitus avaa ovensa vierailijoille kevättalvena 2020.

Uutta Narvan Hermannin linnoituksessa:

  • Linnoituksen pääsisäänkäynti on siirtynyt toiseen paikkaan, nyt linnoitukseen mennään linnoituksen pihan (Põhjaõu) kautta. Pihalta voi nauttia näkymiä Narvan joelle ja Venäjälle.

  • Uusi pysyvä näyttely aukeaa huhtikuussa 2020 ja se keskittyy linnoituksen histoiriaan. Näyttely kertoo linnoituksen historian alkaen ensimmäisten tanskalaisten saapumisesta Narvan joen rannoille aina nykypäivään saakka. Näyttely esittelee linnoituksen isommat taistelut ja rakennukseen liittyvät suurhahmot, esillä on kaupungin pienoismallit eri aikakausilta. Vierailija voi myös kokeilla, miltä paikalliselta tuntuivat toisen maailmansodan pommi-iskut ym. Uusi näyttely on suunniteltu koko perhelle, tekemistä/kokemista piisaa sekä lapsille että aikuisille.

  • Kunnostuksen myötä vierailijat pääsevät nyt myös linnoituksen itäsiipeen ja kaivotorniin, jotka aiemmin olivat suljettuna yleisöltä. Itäsiiven kellarista löytyy mm. kaunis holvisali.

  • Myös linnoituksen muurille ja sinne avattavaan galleriaan pääsee jatkossa astelemaan

  • Kaksi hissiä helpottavat linnoituksessa liikkumista

  • Museon lippukassa ja myymälä ovat uudistettu nykyaikaisiksi.

 

Tapahtumia Narvan linnoituksessa 2020:

27.-28.6. Keskiaikafestivaalit Narvan linnoituksessa
15.-16.8 Narvan taistelun historiafestivaali
23.5.-30.8. Interaktiivisia piha-aktiviteetteja linnoituksen pohjoispihalla (Põhjaõu)

Liput ja opastukset:
Linnoitus on avoinna ma-su 10-18
Liput: 8 eur/aikuinen, 4 eur oppilaat/opiskelijat, 16 eur/ perhelippu (2 aikuista ja lapset)

Suomenkieliset opastukset ryhmille:
a) Linnoituksen opastus (etukäteistilauksesta, max. 30 hlö, kesto 1,5h) hinta 50 € + museoliput.
b) kävelykierros Narvassa (etukäteistilauksesta, max. 25 hlö, kesto 1,5h) hinta 70 €
c) opastettu bussikierros Narvassa (etukäteistilauksesta, max. 50 hlö, kesto 1,5h) hinta 70 €
d) Narvan museon opastetut kierrokset Kreenholmin tehdassaaren suljetulle alueelle, joka nykyisin palvelee lähinnä tapahtumajärjestäjiä. 1800-luvulla rakennetussa Venäjän imperiumin suurimmassa tehdaskompleksissa työskenteli aikanaan liki 13 000 tekstiilityöläistä. Tilattavissa aikavälille 5.4.-25.10.

Yhteyshenkilö matkajärjestäjille: Anna Judina, tel +372 359 9230, info@narvamuuseum.ee

Ravintola: Linnoituksen yhteydessä toimii ravintola Rondeel, joka on valittu White Guide -oppaan ”Viron 100 suositeltavinta ravintolaa”-listalle)
Avoina ma-su 11-20, rondeel@narvamuuseum.ee, puh +372 3599250

Lisäinfo:  www.narvamuuseum.ee

Lisää tekemistä Narvassa ja Narva-Jõesuussa: https://www.visitestonia.com/fi/minne-menna/pohjois-viro/narva-ja-narva-joesuu