Saarenmaa juhlii viikinkejä vuonna 2021

Lähde: Visit Saaremaa / Valmar Voolaid

Saarenmaa juhlii täna vuonna viikinkejä

26.2.2021

Saarenmaan Salmen kylästä yli kymmenen vuotta sitten löydettyjen kahden muinaisen viikinkialuksen tutkimukset ovat päättyneet ja arvokkaat löydöt palaavat takaisin Saarenmaalle. Toukokuussa avautuva historiallinen viikinkilaivojen näyttely on osa suurempaa projektia - vuosi 2021 on Saarenmaalla nimetty viikinkivuodeksi.

Skandinaavinen viikinkikulttuuri on vaikuttanut vahvasti myös Itämeren itärannan kansojen jokapäiväiseen elämään. Saarenmaa on ollut geopoliittisesti tärkeä pysähdyspaikka viikingeille. Viime vuosikymmenen havaintojen valossa oletetaan, että Viron rannikkoväestöllä olikin viikinkiaikana paljon suurempi rooli kuin mitä pohjoismaisissa saagoissa ja muissa muinaisissa lähteissä kerrotaan. Tästä syystä Saarenmaa ansaitseekin vilpittömästi paikkansa viikinkikartalla.

Viikinkivuoden tavoitteena on esitellä viikinkiperintöä laajemmin kattaen sekä koko Saarenmaan ja Muhun että myös Ruhnun saaren. Viikinkivuoden tarpeiksi on suunniteltu erityinen Viikinkivuosi-tunnus, jonka avulla on helppoa löytää kaikki kuluvan vuoden teemakohtaiset kulttuuri- ja urheilutapahtumat.

Näytteitä Viikinkivuoden tapahtumista Saarenmaalla:

• Viikinkinäyttely Saarenmaan museossa alkaen 21.05.2021
• Kansainvälinen Viking-konferenssi yhteistyössä Uppsalan yliopiston kanssa 13.8.
• Viikinkimarkkinat Salmessa 20.-22.08.2021
• Viikinkiaiheisia keskustelutuokioita Saarenmaan meripäivillä 06.-07.08.2021
• Kuressaaren kaupunkipäivät 14.-15.08.2021
• Viikinkifestivaali Saarenmaalla elokuussa (päivämäärät tarkentuvat)

Lisäinfoa Saarenmaan tapahtumista 2021 Visit Saaremaa -matkailusivuilta!

HUOM! Kesällä pääsee taas laivalla Helsingistä Saarenmaalle – Tallink tekee Saarenmaalle kaksi risteilyä!