31% suomalaisista suunnittelee matkaa Viroon vielä tänä vuonna

Lähde: Mart Vares

Visit Estonian kuluttajatutkimus: 31% suomalaisista suunnittelee matkaa Viroon vielä tänä vuonna

Kesäkuussa 2021 Visit Estonia toteutti Suomessa kuluttajatutkimuksen, jolla kartoitettiin suomalaisten matkasuunnitelmia ja syitä matkustaa Viroon sekä Covid-19-pandemian vaikutusta matkustamiseen. Tutkimukseen osallistui 1000 vastaajaa (18-79-vuotiaita), jotka olivat matkustaneet vähintään kerran ulkomaille viimeisen 3–4 vuoden aikana ennen pandemiaa. Kysely suoritettiin 31.5. –7.6.2021 välisenä aikana.

Luonnollisesti koronavirus koetaan oleellisena esteenä sekä ulkomaan että Viroon matkustamisessa. Samalla 31 % suomalaisista kuitenkin suunnittelee matkaa Viroon vielä tänä vuonna ja  34%  seuraavana vuonna. Suomalaiset antavat Virolle matkakohteena jatkuvasti korkean arvosanan – Viroon on helppo tulla ja tiedon löytäminen on vaivatonta. Suomalaismatkailijat myös kokevat, että he ovat Viroon tervetulleita ja Viron ravintoloiden hinta-laatusuhde on hyvä.

Tutkimuksen tiivistelmä:

  • Lähes kaikki matkustamisesta kiinnostuneet 18–79-vuotiaat suomalaiset ovat käyneet Virossa. Pandemian takia suomalaisia matkusti Viroon viime vuoden aikana kuitenkin noin viisi kertaa vähemmän kuin muutama vuosi sitten tehdyssä tutkimuksessa.

  • Joka kolmas tänä tai ensi vuonna ulkomaanmatkaa suunnitteleva suomalainen harkitsee tuloa myös Viroon. Merkittävä este ulkomaille ja Viroon matkustamiselle on covid-19-pandemia. Varsinkin tänä kesänä suomalaiset ovat melko varovaisia ulkomaille matkustamisen suhteen. Kiinnostus ulkomaille matkustamiseen on kesään verrattuna hieman suurempaa syksyllä. Myös Viroon matkustamisen suhteen ollaan varovaisia tai jopa pelokkaita: väitteen "Viro vaikuttaa olevan matkustamisen kannalta tänä kesänä matalan covid-19-riskin maa" kanssa täysin tai jokseenkin samaa mieltä oli 20 % vastaajista, kun taas 39 % oli jokseenkin tai täysin eri mieltä.

  • Korona on muutamassa vuodessa hieman lisännyt päivämatkan suunnittelijoiden osuutta (22 % -> 28 %), mutta valtaosa Viroon matkustavista aikoo edelleen jäädä yöksi. Niistä, jotka pitävät v. 2021 tai 2022 todennäköisenä lomamatkaa Viroon, 28 % haluaisi viettää Virossa vain yhden päivän (tähän lasketaan myös laivaristeilyt, joiden aikana yövytään vain laivassa), 37 % viettäisi Virossa yhden yön ja 42 % viettäisi Virossa 2–3 yötä.

  • Tallinnassa ovat käyneet melkein kaikki vastaajat. Odotetusti toiseksi tärkein kohde on Pärnu (käynyt 43 %). Seuraavana Tartto (25 %) ja Saarenmaa (20 %). Haapsalussa on käynyt 13 % Virossa käyneistä, Narvassa ja Rakveressa 1/10 ja Otepäällä/Pühajärvellä 7 % vastaajista. Muissa kohteissa on käynyt 9 % vastaajista (vastaajia ei pyydetty nimeämään niitä erikseen). Mitä useammin vastaajat ovat käyneet Virossa, sitä useammissa kohteissa he myös ovat käyneet.

  • Matkat Tallinnan ulkopuolelle ovat hieman houkuttelevampia kuin pari vuotta sitten. Sinne houkuttelevat pienempien paikkojen luonnollinen ja/tai kulttuurinen idylli ja mukavat pienet rannat. Noin neljännes Viroon matkustamista harkitsevista suomalaisista ei aio viettää aikaa pääkaupungin ulkopuolella. Kun muutama vuosi sitten perusteltiin ajanpuutteella sitä, miksi ei haluta matkustaa muualle Virossa, nykyään syyksi ilmoitetaan ajanpuutteen lisäksi useimmiten kiinnostuksen puute ja se, että kaikki kiinnostava löytyy Tallinnastakin ja se riittää heille.

  • Viroon matkustettaessa eniten kiinnostavat ravintolat, ostosmahdollisuudet ja yöelämä (eli ne valittiin useimmiten viiden tärkeimmän syyn joukkoon); myös arkkitehtuurista ja kylpyläpalveluista ollaan kiinnostuneita. Yli 65-vuotiaat suomalaiset suosivat keskimääräistä enemmän keskittymistä vaativia kohteita (arkkitehtuuri, kartanot, museot, klassisen kulttuurin tapahtumat yms.), ja myös kauneuspalveluita pidetään tärkeänä syynä. Nuoremmat arvostavat enemmän aktiivisempia ja sosiaalisempia toimintoja (seikkailuloma, yöelämä, ravintolat, kahvilat).


  • Niistä, jotka pitävät vuonna 2021 tai 2022 todennäköisenä lomamatkaa Viroon, 45 % matkustaisi mieluiten omalla autolla ja 44 % julkisilla kulkuvälineillä. 1/5 vastaajista käyttäisi muita paikallisia kulkuvälineitä (esim. taksi, kyydin jakaminen, potkulauta) ja 1/5 liikkuisi vain jalkaisin (vain Tallinnassa). 8 % käyttäisi vuokra-autoa, 4 % asuntovaunua/matkailuautoa, 3 % polkupyörää ja 1 % moottoripyörää (oli mahdollista valita useita vaihtoehtoja).

  • Niistä, jotka pitävät v. 2021 tai 2022 todennäköisenä lomamatkaa Viroon, 58 % haluaisi järjestää matkansa itsenäisesti ja varata matkapalvelut itse. 1/4 matkustaisi mieluummin itsenäisesti mutta tilaamalla matkapalvelut matka-toimistolta, ja 8 % suosii matkatoimiston järjestämiä ryhmämatkoja. Kymmenesosalla ei ole mielipidettä asiasta. Ryhmämatkan suosijoita on keskimääräistä huomattavasti enemmän 65–79-vuotiaiden joukossa (18 %). Samaan aikaan nuorempien (18–44-vuotiaiden ja enintään 14-vuotiaiden lasten vanhempien) joukossa on keskimääräistä hieman enemmän niitä, jotka matkustaisivat itsenäisesti mutta tilaamalla matkapalvelut matkatoimistolta.

  • Paikallisiin makuihin tutustuminen joko ruokatoreilla tai ravintoloissa, joissa käytetään paikallisia raaka-aineita, on tärkeää sekä Viroon että yleensä ulkomaille matkustettaessa. Lapsiperheet etsivät enemmän ruokaan liittyviä kokemuksia, ja ravintoloissa syömisen lisäksi he haluavat myös katsella ja kokeilla itse ruokien ja juomien valmistamista.

  • Ympäristöystävälliset vaihtoehdot ovat jokseenkin tärkeitä neljälle kymmenestä Viron-matkaa suunnittelevasta suomalaisesta. 2/3 vastaajista seuraa palvelujen laatumerkintöjä, jotka varmistavat terveys- ja turvallisuusnormien täyttämisen, ja tekee valintansa niiden perusteella.

  • Viroa koskevat tärkeimmät tietolähteet ovat oma kokemus ja läheisten suositukset mutta myös houkuttelevat markkinointimateriaalit (varsinkin laivayhtiöiden kotisivut, www.visitestonia.com-sivusto ja matkatoimistojen sekä kaupunkien ja alueiden verkkosivut).

Lisäinfo:

Kysely suomalaiskuluttajilta Viron maineesta lomakohteena -tutkimuksen (Visit Estonia, kesäkuu 2021) perusteellinen yhteenveto, tulokset ja taulukot (suomeksi)

Piret Kallas, Visit Estonian tutkimuskoordinaattori, +372 6279 783, piret.kallas@eas.ee

Tutustu myös Visit Estonian ammattilaissivuston "Tutkimukset ja tilastot" osioon!