Koti > Press Room > Tuoreet tiedotteet
Lentoreiteissä turbulenssia – Flybe lopettaa, Estonian Air aloittaa
Lehtoyhtiö Flybe ilmoitti helmikuun alussa lopettavansa lähiviikkoina neljä yhteyttä Suomesta Tallinnaan odotuksia pienemmäksi jääneiden matkustajamäärien vuoksi. Samaan aikaan Viron valtiollinen lentoyhtiö Estonian Air tekee viimeisiä valmisteluja reittiliikenteen aloittamiseksi Tallinnan ja suomalaisten maakuntakenttien välillä. Yhtiö hankkii myös 12 uutta lentokonetta.
Viime vuonna matkustajamääriään 16% kasvattanut Estonian Air valmistautuu sen sijaan avaamaan uusia, jo joulukuussa julkistettuja reittejä Suomen ja Viron välillä. Liikennöinti Tallinnaan alkaa maaliskuussa Jyväskylästä (25.3.), Joensuusta (26.3.), Kokkolasta ja Pietarsaaresta (27.3.) sekä Kajaanista (3.4.).
HUOM! 23.2 tullut tietojen mukaan Estonian Air on luopunut Kokkola-Tallinna reitin avaamisesta.
Estonian Air sopi helmikuun alussa lentokonevalmistaja Embraerin kanssa yhteensä 12 uuden tai vähän käytetyn 76-112-paikkaisen koneen toimittamisesta Viroon vuosina 2012-2015. Neljä ensimmäistä konetta Estonian Air saa vuokrasopimuksen siirrolla Finnairilta jo nyt helmikuussa, loppujen 8 toimitusajoista käydään vielä neuvotteluja. Hankittavat koneet tulevat palvelemaan osaksi uusia suomalaisreittejä, mutta myös muita Estonian Airin reilua 20 Euroopan reittiä.