Vanhauskoisia kutsuttiin sekä Venäjällä että Virossa raskolnikoiksi, ja myöhemmin Virossa vakiintui myös kutsumanimi ”sipulivenäläiset”. Vanhauskoiset itse käyttävät mieluiten juuri termiä vanhauskoiset (staroverõ). Vanhauskoiset tunnetaan ahkerina ja taitavina kalastajina sekä osaavina rakennustyöläisinä. Erityisesti he ovat tunnettuja sipulin kasvatuksesta.

1990-luku oli uuden ajan alku Viron vanhauskoisille, kun Viron vanhauskoisten yhteisöjen liitto perustettiin uudelleen. Nykyään vanhauskoisia seurakuntia on 11, ja jäseniä niissä on noin 15 000. Vanhauskoiset erottuvat selvästi muista vironvenäläisistä ainutlaatuisten perinteidensä ja uskontonsa vuoksi.

Vanhauskoiset käyttävät esimerkiksi kahta sormea ristinmerkissä, kun vastaavasti taas ortodoksit käyttävät kolmea. Lisäksi he käyttävät pyhistä teksteistä vanhaa slaavilaista käännöstä, eikä moniääninen laulu kuulu kirkonmenoihin. Vanhauskoinen ikonografia puolestaan noudattaa vanhaa bysanttilaista tyyliä. Uskonnollisiin rituaaleihin kuuluvat myös lukuisat kumarrukset, joita saatetaan tehdä tuntikausia.

Tiukan linjan vanhauskoiset pitävät parran ajamista syntinä ja kieltäytyvät polttamasta tupakkaa tai juomasta kahvia.  Peipsin alueen vanhauskoiset ovat melkein kaikki sukulaisia, naapureita tai tuttuja, koska avioliitot muiden uskontojen edustajien kanssa ovat harvinaisia. Vanhauskoiset tekevätkin selvän pesäeron omien ja muiden välillä. Virolaisten lisäksi venäläiset ortodoksit ja ateistit lasketaan kuuluviksi ”muihin”.

Jos vanhauskoisten historia ja perinteet kiinnostavat, kannattaa käydä Peipsijärven rannalla sijaitsevan Kolkjan kylän museossa. Siellä voi tutustua muun muassa perinteisiin vaatteisiin, käsitöihin, työkaluihin, kodin tarve-esineisiin sekä uskonnollisiin esineisiin. Paikallisen kala- ja sipuliravintolan antimet ovat myös maistamisen arvoisia.

Kirkonmenoihin voi kyllä osallistua, mutta tällöin pyydetään pitämään mielessä kaksi asiaa. Kirkon tilat on eritelty sukupuolen mukaan, ja naisten tulee peittää hiuksensa.