Elämä soljuu hitaammin saarilla, joilla perinteiset virolaiset arvot myös ovat vahvoilla. Saarilla näkee oivallisesti, miten virolaiset elelivät ennen nykyaikaa. Luonto on pohjimmiltaan koskematonta ja monet vierailijat löytävät saarilta sisäisen rauhan.
Koti > Lomakohteita > Saaret
Viron saaret
Viron yli 1500 saarta omaavat mielettömästi charmia ja vanhaa historiaa. Suosituimpia ovat Saarenmaa, Hiidenmaa, Kihnu, Ruhnu ja Vormsi.
Samasta aiheesta
Matkasuunnittelija - katso reittisuositukset tai laadi oma matkasuunnitelmasi.
Saarenmaa
Viron suurimman saaren ainoassa kaupungissa, Kuressaaressa, on koskematon ja hyvin hoidettu keskiaikainen linna. Kiviaidat, ruokokatot, toimintakuntoiset tuulimyllyt ja sahti kertovat, että olet saapunut Saarenmaalle.
Hiidenmaa
Viron toiseksi suurin saari syntyi meteorin räjähdyksen jälkiseurauksista. Saaren lentokentältä voi lentää Tallinnaan mutta saarelle pääsee mantereelta talvella myös jäätietä pitkin. Hiidenmaa tunnetaan majakoistaan, pilaamattomasta luonnostaan, Ristimäestään sekä asukkaidensa huumorintajusta.
Muhumaa
Unisia kalastuskyliä, toimivia tuulimyllyjä, ruokokattotaloja, paljon kauriita, hirviä ja lintuja sekä rauhallinen sijainti määrittävät Muhun pohjimmiltaan virolaiseksi saareksi. Pyhän Katariinan kirkon kirkkotarhassa on pakanallisia hautakiviä ja itse kirkko kuuluu Viron vanhimpiin.
Vormsi
Tunnetaan "käärmesaarena", jota aiemmin asuttivat vironruotsalaiset; he joutuivat kuitenkin poistumaan neuvostomiehityksen aikana. Kävijää kiinnostaa ainutlaatuinen sekoitus Ruotsin ja Neuvostoliiton historiaa liittyneenä puhtaaseen luontoon.
Kihnu
Saarta käyttivät aluksi hylkeenpyytäjät ja kalastajat. Nykyään Kihnu on kulttuurisesti merkittävä matriarkaalinen yhteisö. Naiset varjelevat kulttuuriperintöä, kun taas miehet käyvät merellä ja kalassa.
Ruhnu
Viron eteläisin saari on lähempänä Latviaa kuin Viroa ja siihen viitataan usein "Itämeren helmenä". Jos matkustat Ruhnulle, tiedustele valtavaa suklaakarhupatsasta ja käy tarkastamassa vanha puukirkko. Kumpikin on kiehtova.
Yli 1500 muuta saarta
Useimmat Viron saarista ovat pikkuruisia ja niiden kulttuurinen merkitys on vähäinen. Ne voivat kuitenkin houkutella sinua, jos olet kiinnostunut linnuista, kanoottiretkeilystä, purjehduksesta tai kalastuksesta.
Aegna
Aegna on pikkusaari, joka sijaitsee vain 14 kilometrin päässä Tallinnasta. Suuri osa kauniista saaresta on metsän peitossa ja rauhoitettu. Mielenkiintoista katsottavaa tarjoavat vanha linnoitus, siirtolohkareet ja hiekkaranta.
Pakrin saaret
Pakrin saaria on kaksi: Suur-Pakri ja Väike-Pakri. Ne sijaitsevat pohjoisrannikolla, Paldiskin kaupungin lähellä. Suur-Pakri oli neuvostoaikaan tykistön ampuma-alue. Siltä ajalta on säilynyt paljon linnoitusrakenteita. Molemmat saaret on rauhoitettu monipuolisen luontonsa vuoksi.
Prangli
Pranglin saari yllättää vierailijan monipuolisella luonnolla ja jännittävällä kulttuurihistorialla. Kuljeskele dyyneillä, tutustu rantakylän elämään ja selvitä, miksi paikallisella sumulla on oma nimi.
Naissaari
Naissaari on noin kymmenen kilometrin päässä Tallinnasta sijaitseva luonnonkaunis saari, joka lumoaa kauniilla hiekkarannallaan, retkipoluillaan ja tsaarinaikaisen merilinnoituksen rakenteilla. Tasokkaat konsertit ja esitykset tarjoavat kulttuurielämyksiä jokakesäisellä Nargen-festivaalilla.