Puolen tunnin ajomatkan päässä pääkaupungista sijaitsee virolaisten PuuhamaaVembu-Tembumaa. Teemapuisto avasi ovensa kesäkuun alussa ja on avoinna aina elokuun loppuun saakka. Puistossa on karting-autoja, mönkijärata sekä uima-altaita, joissa on aina lämmintä vettä. Lisäksi teemapuisto tarjoaa paljon muutakin jännittävää koko perheelle. Tänä kesänä puistoon on avattu myös uusi laite, Tembu-hyppy, jossa voi trampoliinin ja turvavaljaiden avulla tehdä hyppyjä ja voltteja jopa kahdeksan metrin korkeuteen.

Viron sydän on Paidessa, jossa 1200-luvulla rakennetussa Paiden ritarilinnan Vallitornissa sijaitsee nykyään ainutlaatuinen Wittensteinin Aikakeskus. Aikakoneen osassa olevan hissin avulla kävijä saa yleiskuvan Viron historiasta.

Pohjoisrannikolla, 100 km päässä Tallinnasta sijaitseva Rakveren kaupunki on vuosi vuodelta maineikkaampi kylpylä- ja kulttuurilomakohde. Rakveren ylpeytenä on 1200-luvulla rakennettu linnoitus, jossa nykyään sijaitsee 1500-luvun teemapuisto koko perheelle. Koko perhe voi viettää siellä jännittävän päivän, muuntautua ritareiksi ja sotilaiksi, viihtyä ja oppia keskiajan ja varhaisen nykyajan ihmisten elämästä. Kesäaikaan linnoitus on avoinna seitsemän päivää viikossa. Linnoituksen lähellä kohoaa toinen Rakveren symboleista: muinaisbiisonia kuvaava Tarvas. Tarvaan juurelta avautuu kaunis näkymä kaupunkiin ja ympäristöön.

Kohtla-Järven lähellä Kohtlan kaivospuiston maan alle rakenetussa kaivosmuseossa voi tutustua kaivosmiesten elämään, saada lisätietoja kiviaineksista sekä ajaa kaivosjunalla tunnelissa, jossa on ympäri vuoden vain kuusi astetta lämmintä.

Lue lisää Pohjois-Viron matkailumahdollisuuksista täältä