Vuonna 1410 valmistuneen goottilaistyylisen rakennuksen juhlasaleihin sekä tähän asti yleisölle suljettuihin kellaritiloihin voi jatkossa tutustua koko komeudessaan. Hansakaupungin suurkauppiaiden talosta tuli 1800-luvulla pörssirakennus, jonka tiloissa oli liiketoiminnan lisäksi vilkasta kulttuurielämää - järjestettiin taidenäyttelyitä, teatteriesityksiä ym. tapahtumia. Vuonna 1896 toteutettiin Suurkillan talon salissa Viron ensimmäinen elokuvaesitys. Viron historiallinen museo on toiminut rakennuksessa vuodesta 1952.

Museon uusi perusnäyttely ”Selviytymisen henki – 11 000 vuotta Viron historiaa” kertoo tarinoita Viron värikkäästä historiasta läpi vuosituhansien, auttaa ymmärtämään alueella eläneiden ihmisten ainutlaatuisuutta ja esittelee heihin eniten vaikuttaneita historian tapahtumia. Näyttelyä täydentää kolme teemahuonetta – laajan numismaattisen kokoelman helmiä esittelevä entinen verokamari aarrekammioineen, suurkillan jäsenten ja talon historiasta kertova Eliitin valta -sali viinikellareineen sekä Viron sotahistoriaa maan suurimman asekokoelman välityksellä esittelevä asekamari.

Rakennuksessa on myös museokauppa sekä perheen pienimmille monenlaista puuhaa kesäisin tarjoava sisäpiha.

Suurkillan talo sijaitsee Tallinnan Vanhassakaupungissa, osoitteessa Pikk 17. Museo on avoinna kesäsesongin aikaan päivittäin klo 10-18, syksyisin ja talvisin museo on keskiviikkoisin suljettu. Ryhmien kiertokäynnit, koulutusohjelmat, tarkempi museon kokoelmiin tutustuminen sekä tapahtumien järjestäminen on mahdollista ennakkotilauksesta. Lisätietoja: www.ajaloomuuseum.ee tai puhelimitse +372 6228 600 ja sähköpostitse: post@ajaloomuuseum.ee.