Vuonna 2011 Euroopan parhaat tarinat kerrotaan Tallinnassa!
Vuonna 2011 Tallinnassa tapahtuu joka päivä jotakin, koska kulttuuripääkaupunki tuo yhteen Viron ja koko maailman parhaat esiintyjät. Lisätietoja saat Euroopan kulttuuripääkaupunki Tallinnan kotisivuilta osoitteesta ja
"Tallinna - Euroopan kuttuuripääkaupunki 2011" suomenkielisestä esitteestä.
Merikaupunki Tallinna sijaitsee historiallisesti ainutlaatuisessa risteyspaikassa. Se on kulttuurien kohtauspaikka idän ja lännen sekä Pohjois- ja Keski-Euroopan välillä. Tallinnan vanhakaupunki on UNESCOn maailmanperintökohde. Kaupungissa järjestetään suuria laulujuhlia, jotka kertovat Viron kansan satoja vuosia vanhasta kiintymyksestä musiikkiin ja tahdosta olla vapaa. Maailmanlaajuisten tilastojen mukaan täällä käydään eniten teatterissa ja luetaan eniten kirjoja.
Kulttuuri liittyy Tallinnassa tiiviisti nykyaikaan ja nopeaan kehitykseen. Kaupunki on Skypen syntymäpaikka, ja langaton internet on Tallinnassa yhtä itsestään selvää kuin ilma. Ja aivan käden ulottuvilla on kaunis luonto. Tallinna on säilyttänyt aikojen kuluessa omat avarakatseiset mutta omaperäiset kasvonsa.
Tallinnan on kuitenkin samalla taisteltava yhden paradoksin kanssa. Tallinna on merikaupunki, mutta se ei ole vielä tähän päivään mennessä avautunut merelle. Tallinnassa eletään ikään kuin selkä merelle päin. Syy tähän on lähihistoriassa, jolloin pääsy Tallinnan keskustaa ympäröivän meren rannalle oli sekä poliittisista että taloudellisista syistä tehty vaikeaksi.
Olipa syy mikä tahansa, kulttuuripääkaupunki haluaa katsoa tulevaisuuteen ja ratkaista tämän paradoksin tuomalla kaupungin ja meren jälleen yhteen. Tahdomme Tallinnan kertovan kulttuuripääkaupunkiohjelman kautta tarinoita meren rannalta kovaan ääneen ja kertovan niitä vielä vuoden 2011 jälkeenkin.