Viime vuonna yli 71 000 kävijää kerännyt suosikkitapahtuma Matkamessut järjestetään taas tammikuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna, ja neljän messupäivän aikana on mahdollista tutustua Viron tarjoamiin matkailumahdollisuuksiin rentouttavista kylpylälomista aktiivisiin luontolomiin. Naapurimaallamme Virolla on messuilla 15 erillisen näytteilleasettajan lisäksi Viron matkailun edistämiskeskuksen koordinoima yhteisosasto teemalla ”Viro – mielenkiintoisten vastakohtien maa”. Osaston uuden ilmeen on suunnitellut virolainen mainostoimisto Der Tank yhteistyössä suunnitelijoden Gert Sarv ja Galina Bournakovan kanssa.

Viron osastolla tutustutaan maan monipuolisuuteen: luonnon ja kaupunkimaiseman sekä eri vuodenaikojen luomiin vastapareihin. Lisäksi Viron osastolla voi kuulla suosittua virolaista muusikkoa Mari Kalkunia ja osallistua narikkalappukilpailuun, jonka pääpalkintoina arvotaan neljä Viron-matkaa. Matkamessut ovat avoinna ammattilaisille torstaina 17.1. klo 9–19 ja yleisölle perjantaina 18.1. klo 12–19 sekä lauantaina ja sunnuntaina 19.–20.1. klo 10–18.

Viron yhteysosaston näytteilleasettajat ovat:
Viron matkailun edistämiskeskus
Tallinnan kaupungin matkailutoimisto
Tarton kaupungin ja maakunnan matkailutoimisto
Narvan ja Narva-Jõesuun kaupungit
Pohjos-Viron matkailusäätiö
Etelä-Viron matkailusäätiö
Heino Tours Oü
Tervetuloa osastollemme nro 6b89!

Lisää virolaisia näytteilleasettajia Matka 2013 -messuilla:
Aqva Hotel & Spa (6b70)
The Baltic Guide (6b71)
Go Travel AS (6b80)
Maikrahv Turg Vana Toomas ravintolat / Honeywell Oy (6b80)
Viron Kylpyläliitto, Laulasmaa Spa (6b81)
As Toila Sanatoorium (6b82)
Pärnun kaupunki ja maakunta , Wasa Hotel (6b85)
Meriton Hotels Group Oü (6b86)
Saarenmaa matkailusäätiö , Kuressaare, Hiidenmaa, Haapsalu ja Läänemaa (6b88)
Sokos Hotel Viru (6h81)
Sanatoorium Tervis AS (6b91)
Balti Ekspressreiside OÜ (7f61)
Baltic Ferry Tickets OÜ (6e111)
Baltic Travel Group (7b59)
Palmumaja.com (7c21)
Suomen Viro-yhdistysten liitto ry. (SVYL) (7ey1-36)
UNIQUE HOTELS GROUP (6BTF124)

Lisätietoa Matka 2013 -messuista: www.matkamessut.fi