Balleti "Toispuolen syntiä"

Toispuolen syntiä
Boris Eifman

F. Dostojevskin romaanin Karamazovin veljekset pohjalta
R. Wagnerin, M. Mussorgskin ja S. Rahmaninovin musiikki
Lavastaja: Vjatšeslav Okunev
Valosuunnittelija: Boris Eifman

Maailmanensi-ilta: 29. huhtikuuta 2013
Ensi-ilta Virossa: 9. maaliskuuta 2019
Järjestäjä: Viron balettiagentuuri
 "Ihminen on salaisuus. Jos koko elämäsi ratkot tuota salaisuutta, älä sano käyttäneesi aikaa hukkaan. Minä syvennyn tuohon salaisuuteen, sillä haluan olla ihminen." Nämä Dostojevskin sanat kuvaavat Boris Eifmanin luomistyötä parhaiten. Hän on jokaisessa teoksessaan perusteellisesti tutkinut ihmissielun olemuksen monimutkaisuutta.
Tämän tunnetun koreografin baletti Toispuolen syntiä on Fjodor Dostojevskin romaanin Karamazovin veljeksen uusi plastinen tulkinta. Boris Eifman on perusteellisesti muunnellut omaa vuoden 1995 balettiesitystä Karamazovit, joka perustui myös venäläiseen kuolemattomaan kirjallisuusklassikkoon ja sai maailmanlaajuista tunnustusta. Hän on tehnyt siitä baletin keinoin erinomaisen emotionaalisen ja intellektuaalisen psykodraaman.
Baletissa Toispuolen syntiä on käytetty kaikin puolin nykyaikaisia teknisiä ja taiteellisia ilmaisukeinoja. Se nostaa esiin ikuisesti ”kirottuja” kysymyksiä. XXI vuosisadan alkupuolen totaalisessa arvokriisissä on koreografi Eifman tarkastellut moraalin horjumattomia peruskäsitteitä ja luonut baletin Jumalan kieltämisestä ja Jumalan etsimisestä, epäuskosta ja uskosta, inhimillisestä synnistä ja sielun pelastumisesta. 
Romaani Karamazovin veljekset oli Dostojevskin taiteellisen tien viimeinen teos, titaanisen harhailevan, nerokkaan älyn filosofisten etsintöjen huippu. Avartamalla ruumiinkielen mahdollisuuksia ihmisen sisämaailman ilmaisukeinona, tarjoaa Eifman oman näkemyksensä romaanin perusideasta. 

Balettiesitys Toispuolen syntiä kehittää psykologisen balettitaiteen perinteitä ja yrittää lisäksi ratkaista toista yhtä vaikeata taiteellista tehtävää: luoda plastinen vastinarvo tuhoavien intohimojen ja pahan perinnöllisyyden teemalle, jota niin nerokkaasti käsitteli Dostojevski.
Baletilla Toispuolen syntiä yritetään tutkia Karamazovin veljesten moraalisen rappion lähteitä, katsella ihmisen syvää olemusta, salaisuuksia ihmisten sydämissä, jossa saatana taistelee Jumalaa vastaan. Eifman on luopunut periaatteessa romaanin muutamien juonilinjojen siirtämisestä balettilavalle ja on keskittynyt lähinnä päähenkilöiden ristiriitaisiin sieluihin.
Romaanissa Karamazovin veljekset nousee esiin sen tärkein ajatus: jos Jumalaa ei ole, on kaikki sallittua. Nykyaikaa voitaisiin hyvinkin kuvata toisin sanoin: myös Jumala on olemassa ja silti kaikki on sallittua.
Nimenoman siksi on nyt tullut aika pohtia kysymyksiä, jotka kalvasivat Dostojevskia ja hänen teosten päähenkilöitä. Ne ovat onnen etsiminen, saavutetun harmonian hinta, paheiden vaikutusvalta ihmisessä ja todellisen uskon olemus. Niitä teemoja pohtien ei voi kukaan ajatella, että hän voisi saavuttaa absoluuttisen totuuden. Kuitenkin, kun ajattelemme niitä teemoja, lähestymme askel askeleelta itsemme löytämistä tässä epätäydellisessä ja muuttuvassa maailmassa.

Toispuolen syntiä
Boris Eifman

F. Dostojevskin romaanin Karamazovin veljekset pohjalta
R. Wagnerin, M. Mussorgskin ja S. Rahmaninovin musiikki
Lavastaja: Vjatšeslav Okunev
Valosuunnittelija: Boris Eifman

Ajankohdat ja hinnat
Kesklinna linnaosa, Alexela Kontserdimaja, Tallinn

Balleti "Toispuolen syntiä"

09.03.2019, 19:00 - 21:00

Hinta alkaen: 33.5 €
Max hinta: 143.5 €
Ominaisuudet ja varusteet