Lageda laulud

Sekä ilo että suru, teatraalisuus ja pyhyys – kaikki, mikä koskettaa ihmisten sydämiä.

LAGEDA LAULUD

Baletti
 
Säveltäjä Tõnu Kõrvits
Musikaalinen johtaja ja kapellimestari Martin Sildos
Ohjaaja-koreografi Wang Yuanyuan (Pekingin tanssiteatteri, Kiina)
Ohjaajan avustaja Feng Linshu (Kiina)
Lavastaja, video- ja valoteknikko Han Jiang (Kiina)
Valomestari Chen Xiaji (Kiina)
Puvustaja Wu Lei (Kiina)
 
Osallistuvat sopraano Karmen Puis, Vanemuine-teatterin balettiryhmä, sinfoniaorkesteri ja oopperakuoro

 
Lageda laulud on matka yksinäisyyden salaisimpiin soppiin – sinne, mihin joskus ei edes uskalla vilkuilla.
Tõnu Kõrvits, säveltäjä
 
Tõnu Kõrvitsin kuoroteoksen perustana on Emily Brontën lähes goottisen tumma poesia, joka sisältää herkkiä luonnon muotoon tulkattuja sielun tiloja.
Miten merkitykset voidaan muotoilla siten, että tehtäisiin ne muillekin ymmärrettäviksi? Koska ymmärtäminen on tärkeää.
 
Oli yksi luminen talvipäivä, kun jalkani kosketti Viron maata ensimmäistä kertaa. Kirpeä kylmyys ja sokaiseva lumi muistuttivat minua lapsuudenajan Pekingistä – sen kaukaisen muiston herätti eloon luonto.
Kun kuulin Tõnun tuotantoa ensimmäistä kertaa, se tuntui kuin kaukaisista ajoista kertovalta runolta. Samalla varovainen ja täyteläinen musiikki kätkee sisäänsä niin iloa kuin surua, niin teatraalisuutta kuin pyhyyttä – kaikkea sitä, mikä koskettaa ihmisten sydämiä.
Emily Brontën runoistakin löytää luonnon. Luonto elää vapaana. Ihmiset tuntevat rakkautta ja surullisuutta pudonneissa lehdissä ja kuunpaisteessa; niiden kyyneleet ovat ajallisia, ja meri huokailee. Kun kaikki nämä aivan kuin toisiinsa liittymättömät kuvat yhdistetään musiikkiin, olemme lähellä juuri sellaista vapauden tunnetta, jota sielunmaailmamme etsii.
Wang Yuanyuan, ohjaaja
 
Wang Yuanyuanin teokset ovat niin ainutlaatuisia ja silmäänpistäviä, että hänet on kutsuttu vierailevaksi koreografiksi New Yorkin balettiin, Hongkongin teatteritaiteiden akatemiaan, Tanskan kuninkaalliseen balettiin ja Shanghain balettiin. Hän on voittanut Pariisin kansainvälisen tanssifestivaalin parhaimman tanssijan lisäksi parhaimman koreografin tittelin kansainvälisessä balettikilpailussa Varnassa (Bulgaria), Jacksonissa (USA), Moskovassa ja Shanghaissa, mikä tekee hänestä kansainvälisellä areenalla eniten tunnustetun kiinalaisen koreografin.
 
Ensi-ilta 28.9.2019 Vanemuine-teatterin suurella lavalla
 

Ajankohdat ja hinnat
Tartu linn, Teater Vanemuine, suur maja, Tartu

Lageda laulud

28.09.2019, 19:00

Hinta alkaen: 20.7 €
Max hinta: 30 €
Kesklinna linnaosa, Rahvusooper Estonia, Tallinn

Lageda laulud - Vanemuise teatri külalisetendus!

07.10.2019, 19:00

Hinta alkaen: 24 €
Max hinta: 35 €
Tartu linn, Teater Vanemuine, suur maja, Tartu

Lageda laulud

12.10.2019, 19:00

23.10.2019, 19:00

10.11.2019, 16:00

25.03.2020, 19:00

Hinta alkaen: alkaen 15.2 €
Max hinta: alkaen 27 €
Ominaisuudet ja varusteet