Livelähetyksiä suoraan luonnosta

Lähde: Sven Zacek

Livelähetyksiä suoraan luonnosta

Suomessa hitaita tv-lähetyksiä ollaan kokeiltu niin kaupan kassalta kuin rautateiltä. Kaikkein suosituimmat lähetykset ovat kuitenkin liittynyt luontoon. Luonto on hyvin rakas meille, mutta arjessa usein aivan liian kaukaiselta tuntuva. Luontotelevisio tuo onneksi maailman lähellemme, ja Virossa luontolivelähetyksiä on vaikka minkälaisia!

Virossa luontolivelähetyksiä on lähetetty jo vuodesta 2007, ja ovat monelle virolaiselle tapa seurata vuodenaikojen vaihdoksia ja luonnon käänteitä ja tapahtumia. Lähetyksissä pääsee seuraamaan vuodenajan ykköstapahtumia ja eläinten arkea.

Elämän suuret hetket

Aina ei luontokamerat anna toimintaa, mutta joskus näkymät ovat uskottavan koskettavia.

Kuva: Eric Ashby

Luontolivelähetykset löytyvät Looduskalender-kotisivulta.

Terapeuttista ja sympaattista mutta ennen kaikkea uskomatonta. Luontolivejä lähemmäs ei pääse edes vaikka itse kävisi paikan päällä. Luonnon koskemattomuutta on aina kunnioitettava ja häiritä ei saa. Mutta ehkä luontolivet inspiroivat pistämään saappaat jalkaan ja lähtemään itse kokeilemaan onneaan lintubongauksessa tai ihan vain nauttimaan Viron ihanasta luonnosta patikkaretkellä.

Jos haluaa pelata varman päälle, voi luontoliveä myös kokea ihan livenä. Esimerkiksi hyljesafarit ovat mielettömiä luontoelämyksiä!

Luontoa parhaimmillaan voi myös nähdä Virolaisten kaikkien aikojen suosikkidokkarissa, Tuulte tahutud maa!

Karhun palvelus urbaanille ihmiselle

Luontolivet tuovat luonnon olohuoneeseesi, ilman, että eläimiä ja luonnonrauhaa häiritään.

Kuva: Maksim Nikiforov
Viimeksi päivitetty: 30.09.2019

Teema: Ekolomat, Luontomatkailu