Viroon kaksoisvoitto Itämeren alueen kestävän matkailun kilpailussa

Lähde: Sven Zacek

21.11.2020

Marraskuun puolivälissä järjestetyn Itämeren 13. matkailufoorumin eli Baltic Sea Tourism Forumin yhteydessä julkistettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös kestävän matkailun kilpailun – Baltic Sea Region Sustainable Tourism Awards:in tulokset. Virolaiskohteet Pärnu ja Saarenmaa saavuttivat kilpailun pääkategoriassa kaksoisvoiton.

Kilpailuun esitettiin yli 30 vastuullisen ja kestävän matkailun projektia Itämeren eri rantavaltioista - mm. Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Virosta, Latviasta ja Liettuasta. Voittajat selvitettiin kolmessa kategoriassa: kestävän kehityksen parhaiten huomioiva matkailukohde, matkailupalvelujen tarjoaja sekä matkailutuote. Parhaan matkailukohteen sarjassa Pärnu ja Saarenmaa nappasivat kaksi ensimmäistä sijaa.

Kansainvälinen 17 jäsenestä koostunut asiantuntijatuomaristo kehui Pärnua muun muassa ympäristöystävälliseen joukkoliikenteeseen panostamisesta, rantaniittyjen hoitamisesta kaupunkilehmiä laiduntamalla, pyörätieverkoston kehittämisestä sekä yleisemmin ympäristökysymysten kattavasta käsittelystä osana kaupunkisuunnittelua. Suomea tuomaristossa edusti Visit Finlandin kehityspäällikkö Terhi Hook.

Toiseksi kategoriassa sijoittui jo aiemmin vastuullisuustyöstään mm. Helsingin Matkamessuilla tammikuussa palkittu Saarenmaa. Kolmannen sijan sai Ruotsin Valdemarsvik, joka on erityisesti skandinaavien keskuudessa suosittu kesäpaikka.

Myös Suomi ylsi palveluntarjoaja- ja tuotesarjoissa upeasti palkinnoille. Saaristomerellä merimelontakursseja ja -retkiä järjestävä Aavameri sekä Turun seudulla toimiva kokous-, koulutus- ja virkistyskeskus Herrankukkaro saavuttivat ykkös- ja kakkostilat omissa sarjoissaan.

”Tutkimukset vahvistavat kuluttajien arvomaailman muuttuneen jo kesällä, jolloin matkailu hetkeksi palautui koronakurimuksen otteesta“, kertoo Viron matkailun edistämiskeskuksen johtaja Liina-Maria Lepik. „Kestävän kehityksen teemat, jotka olivat mediassakin esillä jo ennen pandemiaa, ovat monien mielissä kohoamassa yhä keskeisempään rooliin. Halu matkustaa ja kokea aitoja paikalliselämyksiä kohteissa, joissa matkailijaryhmien tungos ei ahdista, on ensi keväänä suurempi kuin koskaan”, Lepik arvioi.

Itämeren alueen matkailufoorumiin osallistuivat Viron, Latvian, Liettuan, Suomen, Islannin, Tanskan, Norjan, Ruotsin, Venäjän, Puolan ja Saksan edustajat. Palkintolautakunnassa oli 17 jäsentä, kunkin osallistuneen maan edustaja sekä asiantuntijoita alan keskeisistä organisaatioista kuten Euroopan matkailukomissio (ETC), Itämeren valtioiden neuvosto (CBSS) ja Maailman matkailujärjestö (UNWTO).

- Lisätietoa matkailupalkinnosta ja sen myöntämiskriteereistä: https://bstc.eu/fileadmin/bstc.eu/BSTF/BSTF_2020/Sustainable_tourism_awards_of_the_BSR.pdf

- Lisätietoja vastuullisen matkailun mahdollisuuksista ja mm. laatumerkinnöistä Virossa: https://www.visitestonia.com/fi/nae-ja-koe/matkan-tyyppi/ekolomat

- Pärnun apulaiskaupunginjohtaja Rainer Aavikin videokommentti matkailufoorumin järjestäjille ja osallistujille: https://www.facebook.com/visitestonia.fi/posts/5293787880646804

Additional info:
Kadri Gröön | Head of International Media and Gastronomy
(+372) 556 56 5615 | www.visitestonia.com/fi

#matkustavastuullisesti