Potkukelkkaretket ovat talven ykkösjuttu!

Lähde: Kalmer Lehepuu

Potkukelkkaretket ovat talven ykkösjuttu!

Laatija:


Imre Arro

Loodusturism OÜ



Potkukelkka eli tuttavallisemmin potkuri oli arvossaan silloin, kun ruoho oli vielä vihreämpää ja talvet lumisia. Penkillä ja pitkillä jalaksilla varustettu käytännöllinen liikkumaväline on ollut olennainen osa virolaisten arkea jo pitkään. Ehkä juuri siksi potkurista tuleekin ensimmäisenä mieleen tietä pitkin potkukelkallaan ripeästi liikkuva mummeli tai meren tai järven jäätä pitkin potkurilla kiitävä pilkkijä. Nykyään potkureita käytetään lähinnä maalla, ja erityisen ahkerassa käytössä potkurit ovat Peipsin järven rantakylissä. Teiden hiekoitus ja suolaaminen sekä yhä kasvavat liikennemäärät ovat valitettavasti kuitenkin tehneet potkukelkasta suhteellisen käyttökelvottoman kulkuvälineen tiheämmin asutuilla alueilla. 60-luvulla supersuositusta potkurista onkin tullut miltei harvinaisuus. Tiesitkö, että viroksi potkuri on ”soome kelk” eli ”suomalainen kelkka”! 

Potkukelkkaretki Pühajärven jäällä

Kuva: Kalmer Lehepuu


Potkuri on ketterä tapa liikkua paikasta toiseen

Perinteisestä potkurista on kehitetty yksilöllinen potkukelkka, joka sopii erinomaisesti vapaa-ajanviettoon kaikenikäisille. Potkukelkka on perinteistä suomalaista potkuria huomattavasti kevyempi, nopeampi ja helpommin ohjattavissa. Käyttömukavuus sekä ergonomia yhdessä uudenlaisten teknisten ratkaisujen kanssa tekevät potkukelkasta käyttökelpoisen myös tampatussa lumessa. Lumessa liikkumista varten teräsjalaksiin asennetaan muoviset lumijalakset eli eräänlaiset ”sukset”.

Pühajärven potkukelkkamaraton

Kuva: T. Aldis

Potkukelkalla pääsee minne vain, jos jää on riittävän kestävää ja lunta ei ole liikaa. Potkuroida voi myös jäälle aurattuja tai lumeen tampattuja reittejä pitkin. Useat nousut ja laskut tekevät reitistä haasteellisemman, mutta potkukelkalla on hauska liikkua myös tasaisessa maastossa. Potkukelkkailu lumettomalla järvenjäällä, jossa on hiukan vettä, on unohtumaton kokemus.

Kenelle potkukelkkailu sopii?

Potkukelkkailu sopii kaikille, eikä erityisen hyvää kuntoa tai edes edeltävää kokemusta välttämättä tarvita. Potkukelkkailun alaikäraja on 7-vuotta. Potkukelkan tankoa voi säätää myös pidemmälle henkilölle sopivaksi. Osallistujat perehdytetään potkukelkalla liikkumiseen sekä kelkan ohjaamiseen ja jarruttamiseen aina ennen aloittamista.

Jokaiselle ryhmälle valitaan sopiva tahti, eikä potkukelkkailtaessa kilpailla nopeudesta. Retken aikana pidetään useita taukoja, joiden aikana tutustutaan ympäröivään alueeseen sekä luontoon. Myös erilaisia seurapelejä ja tiimityötä kehittäviä leikkimielisiä kisoja voidaan järjestää.

Tuulensuunta, lämpötila, sateet, pilvisyys, lumen määrä ja reittien auraaminen vaikuttavat huomioidaan jäällä liikuttaessa. Periaatteessa tämä tarkoittaa sitä, että talvisessa luonnossa on varauduttava kaikkeen. Jos jäällä ei ole turvallista liikkua tai lunta on liian paljon, siirrytään kelkkailemaan maastoon. Jos kelkkailu valmiilla reiteilläkään ei ole mahdollista, potkukelkat jätetään väliin, ja luonnossa liikutaan joko jalan tai suunnataan lumikengillä vaikkapa suolle.

Ohjeita potkukelkkailuun

Pysy poissa alkutalven ja kevään heikoilta jäiltä! Jäihin uppoaminen ei ole leikin asia! Matkanjärjestäjät osaavat arvioida jään turvallisuuden ja kunnon, ja turvallisuus varmistetaan aina arvioimalla jään kantavuus realistisesti. Jään kunto tarkastetaan erikseen ennen retken alkamista koko reitin pituudelta erityisesti kauden alussa ja lopussa. Osallistujat ohjeistetaan turvalliseen jäällä liikkumiseen, kelkan ohjaamiseen, jarruttamiseen sekä kääntymiseen ja vaaratilanteissa toimimiseen ennen retken alkamista. Lisäohjeita annetaan matkan aikana.

Asiantunteva matkanjärjestäjä varmistaa myös, että kaikkia osallistujia varten on jäällä liikkumiseen tarvittavat turvalliset varusteet (naskalit sekä heittoköysi ja talvikäyttöön varustettu matka-apteekki) sekä tarvittaessa myös muut potkukelkkailua helpottavat varusteet. Jos jää on lumeton, osallistujat saavat myös kenkiin kiinnitettävät liukuesteet.

Pukeudu aina sään mukaan kerroksittain ja liikuntaan sopivalla tavalla. Sinulla on ehdottomasti oltava hattu, käsineet ja kunnollinen kaulahuivi (mielellään putkihuivi). Sopivat jalkineet ovat paksupohjaiset ja kosteutta kestävät talvi- tai vaelluskengät. Mukaan kannattaa ottaa vaikka teetä tai vettä sekä pientä naposteltavaa myös silloin, kun kahvitauko tarjoiluineen sisältyy hintaan.

Kelkkailuretki talviyössä Pühajärvellä

Kuva: Timo Arbeiter

Yritysten ja kaveriporukoiden keskuudessa suosittujen potkukelkkaretkien lisäksi potkukelkkailu sopii vaikkapa ulkoilmatapahtuman ohjeisohjelmaksi. Potkukelkoilla on tehty useamman päivän retkiä jäätynyttä jokea pitkin Emajõe-Suursoossa, koko päivän kestäviä seikkailuhenkisiä retkiä Lammijärven Piirissaareen sekä myös retkiä Võrtsjärven Tondisaareen. Potkukelkoilla on kelkkailtu otsalamput päässä talviyössä, nautittu laskiaisesta järven jäällä ja otettu mittaa toisista maailman ensimmäisessä potkukelkoilla tehdyssä rogainingissa ja osallistuttu maratoneihin.

Useimmille meistä potkuri on tuttu lapsuudesta, mutta joillekin potkurilla ajaminen on aivan uusi kokemus. Potkaiset toisella jalalla vauhtia ja seisot jalaksilla – todella helppoa, vai mitä!

Potkukelkkaretki Pühajärven jäällä

Kuva: Kalmer Lehepuu

Potkukelkkaretkiä

Tapaamisiin potkuriretkellä järven jäällä ja lumisessa metsässä.

PS! Vuodenajan vaihtuessa potkurit vaihtuvat potkulautoihin!

Viimeksi päivitetty: 21.11.2018

Teema: Aktiivi- ja Seikkailulomat

Suosittelemme