Tenetin jäljillä Tallinnassa

Lähde: Piret Saar, Visit Estonia

Tenetin jäljillä Tallinnassa

Christopher Nolanin ohjaama toimintaseikkailu Tenet kuvattiin osin Tallinnassa. Löydä valkokankaalla vilahtaneet kohteet tästä jutusta ja tee pyhiinvaellus John David Washingtonin, Robert Pattinsonin, Elizabeth Debickin ja muiden elokuvan sankareiden jalanjäljissä.

Juttu ei sisällä juonipaljastuksia. Voit siis huoletta lukea sen, vaikka et olisikaan vielä nähnyt elokuvaa.

Linnahall

A-terminaalin kupeessa sijaitseva Linnahall ei esiinny elokuvassa itsenään, vaan Kiovan kuvitteellisena oopperatalona. Roolisuorituksensa se tekee tyylillä ja aivan itsensä näköisenä.

Linnahall valmistui Moskovan olympialaisten yhteydessä käytyihin Tallinnan purjehduskilpailuihin vuonna 1980 ja kantoi jäljelle jääneet neuvostovuodet V. I. Leninin kulttuuri- ja urheilupalatsin nimeä.

Rakennuksen 4 200-paikkainen amfiteatteri palveli pitkään muun muassa konserttisalina, mutta vuoden 2009 lopulla perusteellista remonttia kaipaavan hallin ovet sulkeutuivat yleisöltä ennalta määrittelemättömäksi ajaksi. Tenet tarjoaakin oivan mahdollisuuden kurkistaa aikansa edistyksellisintä neuvostoarkkitehtuuria edustaneen betonibunkkerin sisätiloihin.

Linnahallin portaat ja kattotasanne ovat edelleen kaikille avoinna – siellä voi siis vapaasti käydä ihmettelemässä elokuvatähden vähintäänkin omaperäistä ulkokuorta ja katolta avautuvia komeita maisemia.

Miten sinne pääsee? Jalkaisin suoraan satamasta tai raitiovaunuilla 1 ja 2 (pysäkki: Linnahall).


Linnahall

Kuva: Kadi-Liis Koppel, Visit Tallinn

Maarjamäen muistomerkkialue

Piritantien varrella kohti taivasta kurottava obeliski ja kummallisesti katkeavaa moottoritien ramppia muistuttava betonilava näkyvät kauas. Ne ovat osa neuvostosotilaiden muistoksi pystytettyä Maarjamäen muistomerkkikompleksia, joka valmistui vaiheittain 1960–70-luvuilla. Betoniseinään painettujen suurten kädenjälkien välissä paloi neuvostovuosina ikuinen tuli, kuolevaa lokkiparvea esittävän pronssiveistoksen alta pääsee puolestaan sotilashautausmaalle.

Ajan hampaan rapauttama, virolaisissa ristiriitaisiakin ajatuksia herättävä muistomerkkialue toimii taustana John David Washingtonin tulkitseman nimettömän päähenkilön ja Dimple Kapadian esittämän Priyan väliselle keskustelulle.

Kompleksin rinnalla kohoaa myös uudempi muistomerkki, jota elokuvassa ei näytetä – Kommunismin uhrien muistomerkki kertaa neuvostohistoriaa toisesta näkökulmasta. Viron menneisyyden vaiheisiin pääsee tutustumaan tarkemmin Viron historiallisen museon Maarjamäen linnassa ja sen pihamaalle levittäytyvässä neuvostopatsaiden näyttelyssä. Samassa pihapiirissä sijaitsee lisäksi Tenetin ohjaaja Christopher Nolaninkin vierailema Viron elokuvamuseo.

Miten sinne pääsee? Keskustasta busseilla 1A, 5, 8, 34A ja 38 (pysäkki: Maarjamägi).


Maarjamäen muistomerkkialue

Kuva: Johannes Arro, Visit Estonia

Taidemuseo Kumu

Suomalaisarkkitehti Pekka Vapaavuoren suunnittelema Taidemuseo Kumu esittelee virolaista taidetta sekä menneiltä että nykyvuosilta.

Elokuvassa Kumu eläytyy Oslon kuvitteellisen vapaasataman rooliin – John David Washington ja Robert Pattinson nähdään astumassa sisään Kumun kakkossisäänkäynnistä ja liikkumassa museon jylhässä atriumissa.

Kumu sijaitsee Kadriorgin kaupunginosassa, joka tunnetaan kauniista puistostaan, komeasta palatsistaan ja lukuisista museoistaan. Kadriorgia vartioi myös Viron presidentinlinna.

Miten sinne pääsee? Keskustasta Kadriorgin puistoon vie raitiovaunu 3 (pysäkki: Kadriorg). Kumun kakkossisäänkäynnin eteen pääsee lisäksi Tallinnan keskustorin ja linja-autoaseman kautta kulkevalla bussilla 39 (pysäkki: Kumu).


Taidemuseo Kumu

Kuva: Kadi-Liis Koppel, Visit Tallinn

Laagna tee

Kumun takana humisee vilkkaasti liikennöity Laagna tee, joka halkoo sen molemmin puolin kohoavaa Lasnamäen kaupunginosaa. Monikaistaisen valtaväylän tavanomaista liikennettä rajoitettiin Tenetin kuvausten vuoksi peräti pari viikkoa, mikä vaati tallinnalaisilta ymmärrystä ja pitkää pinnaa. Kärsivällisyys kuitenkin palkittiin elokuvahistoriaan jäävällä komealla ja kryptisellä takaa-ajokohtauksella.

Aikansa rakennusihanteiden mukainen, pääosin 1970–80-luvuilla valmistunut valtava kerrostalolähiö ei ole kaikkein ilmeisin turistikohde, mutta antaa hyvän näkökulman ”tavallisten tallinnalaisten” elämään. Viidenneksen Tallinnan pinta-alasta kattava Lasnamäe on paitsi Tallinnan suurin, myös kaikkein venäjänkielisin kaupunginosa: kaksi kolmannesta sen asukkaista puhuu äidinkielenään venäjää.

Valkokankaaltakin tuttuja Laagna teen maisemia pääsee katselemaan tien ylittäviltä lukuisilta silloilta. Ensimmäinen niistä sijaitsee aivan Kumun kakkossisäänkäynnin vieressä. Ajan salliessa kannattaa kuitenkin ajella bussilla edemmäs ja katsastaa maisemia muun muassa alla mainittujen pysäkkien kupeessa kurkottelevilta silloilta.

Miten sinne pääsee? Keskustasta esimerkiksi busseilla 67 ja 68 (pysäkit: Paesilla, Kotka kauplus, Laagna). Kumua lähinnä olevan sillan ylitettyäsi pääset portaita pitkin myös Laagna teellä sijaitsevalle Kumu-nimiselle pysäkille, jolla mainitut bussit pysähtyvät.


Laagna tee

Kuva: Kadi-Liis Koppel, Visit Tallinn

Pärnu maantee

Viru-hotellin edustalta alkava Pärnun maantie vie nimensä mukaisesti Pärnuun saakka. John David Washington ja Robert Pattinson eivät tiivistahtisilta seikkailuiltaan kuitenkaan kesäpääkaupunkiin ennätä, vaan he tyytyvät taittamaan matkaa Tallinnan keskustan alueella jalan ja raitiovaunulla.

Pärnu maanteen kaupunkimaisemaa näkyy elokuvassa Sakala-, Roosikrantsi- ja Tõnismägi-katujen ympäristöstä. Raitiovaunuun sankarikaksikko hyppää Kosmos-nimiseltä pysäkiltä.

Miten sinne pääsee? Raitiovaunuilla 3 ja 4 (pysäkki: Kosmos).


Pärnu maantee

Kuva: Kadi-Liis Koppel, Visit Tallinn

Liivalaia 24

Tämä 1970-luvulla rakennettu kolkonkomea toimistorakennus palveli pitkään oikeustalona. Elokuvassa John David Washington astelee tutunnäköisiä portaita pitkin Wermuth-Bygningenin nimeä kantavaan päämajaan.

Tätä nykyä Liivalaian entinen oikeustalo seisoo tyhjillään ja sitä pääsee ihmettelemään vain ulkoa käsin. Tarkkasilmäisimmät huomaavat kuitenkin kohdan, johon Wermuth-Bygningen -kyltti elokuvaa varten asennettiin.

Miten sinne pääsee? Kosmoksen raitiovaunupysäkiltä on kohteeseen vajaan vartin kävelymatka. Rakennuksen nurkalla pysähtyvät myös bussit 3, 16, 39 ja 47 (pysäkki: suunnasta riippuen Liivalaia tai Keskhaigla).


Liivalaia 24

Kuva: Kadi-Liis Koppel, Visit Tallinn

Hilton Tallinn Park

John David Washington ja Robert Pattinson käyvät vakavaa keskustelua Tallinnan Hilton-hotellin sviitissä, jonka ikkunasta avautuvat upeat näköalat kaupungin keskustaan. Hiltonin huhutaan palvelleen kuvausten ajan myös elokuvan avainhenkilöiden majoituspaikkana.

Miten sinne pääsee? Hotelli sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä Viru-keskukselta ja Stockmannilta. Hotellin edessä pysähtyvät bussit 9, 31, 55, 56, 67 ja 68 (pysäkki: Gonsiori).


Hilton Tallinn Park

Kuva: Hilton Tallinn Park

Tallinnan ja Paljassaaren satamat

Tallinnan satama-alue ja mereltä avautuvat kaupunkimaisemat lienevät tuttuja jokaiselle Virossa käyneelle suomalaiselle. Tenetissä niitä esitellään myös laajemmalle yleisölle.

Elokuvan päähenkilöt nähdään toisessakin tallinnalaissatamassa – osa satamakohtauksista kuvattiin nimittäin Pohjois-Tallinnassa sijaitsevassa Paljassaaren rahtisatamassa. Itse satamaa kiinnostavampi (ja matkailijoille avoimempi) on kuitenkin sitä ympäröivä Paljassaaren niemi uimarantoineen, luonnonsuojelualueella kulkevine pitkospuineen ja bongareiden suosimine lintutorneineen.

Niemen vehreää kärkeä edeltävällä teollisuusalueella näkyy yhä myös muistoja vanhasta ajasta – Paljassaaren niemi oli neuvostovuosina tavallisilta kansalaisilta suljettua sotilasaluetta.

Miten sinne pääsee? Keskustasta Paljassaaren niemen kupeeseen vievät bussi 73 (pysäkki: Tööstuse) ja raitiovaunut 1 ja 2 (pysäkki: Sitsi). Rautatieasemalta (Balti jaam) lähimmäs niemennokkaa kuljettaa uimarannan parkkipaikalla pysähtyvä bussi 59 (pysäkki: Pikakari).


Tallinnan satama

Kuva: Gen Vagula, Visit Estonia

Telliskiven ratapiha

Teollista tunnelmaa huokuu myös Telliskiven luova keskus ympäristöineen. Vanha tehdasalue palvelee tätä nykyä trendikkäänä ravintola-, kulttuuri- ja shoppailukeskittymänä, mutta Tenetissä esillä ovat aluetta halkovat junaraiteet, joilla John David Washington löytää itsensä varsin hankalasta tilanteesta.

Muistathan olla raiteiden läheisyydessä tarkkana ja tutkia ratapihan raideviidakkoa vain turvallisen etäisyyden päästä.

Miten sinne pääsee? Raitiovaunuilla 1 ja 2 (pysäkki: Telliskivi).


Telliskiven luova keskus

Kuva: Aron Urb, Visit Estonia

Ensimmäisenä Tenetin kuvauskohteista kirjoitti Visit Tallinn.

Viimeksi päivitetty: 16.11.2020

Teema: Tallinna