Virolainen, eli eurooppalainen kulttuuri

Lähde: Lembit Michelson

Virolainen, eli eurooppalainen kulttuuri

Lähde: Lembit Michelson

Written by:

Samuel Sorainen

Viro on kulkenut pitkän tien kivikaudelta viikinkien maihinnousun kautta IT-alan kansainväliseksi innovaattoriksi. Se on selvinnyt hengissä niin saksalaisten, ruotsalaisten kuin venäläistenkin miehityksistä ja noussut uuteen itsenäiseen kukoistukseensa EU:n ja NATO:n täysivertaisena jäsenmaana.

"Viro ei ole koskaan enää yksin."

- Lennart Meri

Myös Viron terveyspalvelut ovat kansainvälinen malliesimerkki hyvin hoidetusta sähköisestä järjestelmästä. Virolaisesta innovatiivisuudesta ja luovasta bisneskulttuurista käy näytteenä myös Skype, jonka kehityskeskus sijaitsee edelleen Tallinnassa. Euroopan parhaiksi startup-yrityksiksi on myös valittu virolaiset Pipedrive ja TransferWise, jotka muiden suunnannäyttäjien joukossa houkuttelevat Viroon nyt ulkomaalaisia työntekijöitä.

Presidentti Obama kehui taannoin virolaista IT-osaamista ja harmitteli, ettei ollut pyytänyt heitä rakentamaan Yhdysvaltain digitaalista terveydenhuoltojärjestelmää. Dailymail.co.uk

Suomalaisin silmin Viro on tutun tuntuinen, mutta toisaalta paljon uusia, keskieurooppalaisia vivahteita tarjoava naapurimaa. Etäisyydet Virossa ovat lyhyitä: pääkaupungin sykkeestä pääsee puhtaan luonnon keskelle puolessa tunnissa. Kaupunkien keskiaikaiset sydämet ja maaseutu satoine kartanoineen eivät myöskään lakkaa hämmästyttämästä, laadukkaasta ja laajasta kylpylätarjonnasta puhumattakaan. Yhä useampi suomalainen hakeekin hoitoa vaivoihinsa virolaisista terveyskylpylöistä. Virolainen muta ja terveyskylpylähoidot tuovat tutkitusti helpotusta suomalaisten kansansairaudelle, nivelrikolle.

Vaikka Viro on pinta-alaltaan pieni, on se kulttuurin saralla suuri. Esimerkiksi konsertti- ja näyttelytarjonta hakee vertaistaan ja elävää musiikkia laulujuhlien kotimaassa on tarjolla jatkuvasti. Kesäisin kannattaa pysähtyä missä tahansa kaupungissa kuuntelemassa mitä tahansa bändiä – niin ahkeria virolaisorkesterit ovat kesäisin kiertämään ulkoilmalavoja. Virolaismuusikot ovat tunnetusti myös kovia euroviisuilijoita ja menestys on sen mukaista: he ovat vuodesta 1994 alkaen osallistuneet 21 kertaa Euroviisuihin ja sijoittuneet 9 kertaa 10 parhaimman joukkoon. Viron ensimmäisen Euroviisuvoiton saavutti maan edelleen arvostetuin rokkari Tanel Padar yhdessä Dave Bentonin kanssa vuonna 2001. Padar käy usein myös Suomessa, joten hänen keikkakalenteriaan kannattaa seurata.

Viron tärkein kulttuuritapahtuma on kuitenkin laulujuhlat. Joka viides vuosi järjestettävä suurtapahtuma kerää Tallinnan laululavalle satatuhatpäisen massan kansanpukuihin pukeutuneita laulajia. Tässä tapahtumassa välittyvä tunne hakee vertaistaan mistä tahansa maailman suurjuhlasta.

Tere päevast ja aitäh!

Viron virallinen kieli on viro, joka kuuluu suomalais-ugrilaisiin kieliin ja on suomen läheinen sukulaiskieli. Viro eroaa merkittävästi niin Latviassa ja Liettuassa puhuttavista balttilaisista kielistä, kuin venäjästäkin. Suomalaisen korvaan viro kuulostaa alkuun hauskalta ja nyrkkisääntönä sen oppimiseen onkin, että kun viron kielen kuuntelu ei suomalaista enää naurata, oppii kielen nopeasti. Siihen saakka pärjää hyvin esimerkiksi englannilla, usein suomella tai sitten sillä höystetyllä kansainvälisellä elekielellä. Virolaisten huumorintajukin on hyvin lähellä suomalaisten omaa.

https://www.facebook.com/samuopettaa

Viro onkin suomalaiselle erinomainen kohde lomailuun, pidempään ajanviettoon tai jopa uudeksi kodiksi. Se kun on innovatiivinen ja vähäbyrokraattinen, matalaverotteinen euroa valuuttanaan käyttävä EU-maa, joka on myös kielensä ja kulttuurinsa puolesta suomalaiselle helppo omaksua.

Valokuva: Kristel Habakukk


Viimeksi päivitetty: 06.12.2017

Teema: Pohjois-Viro