Paikat, jotka ovat jo painumassa unholaan

Lähde: Mart Vares

Paikat, jotka ovat jo painumassa unholaan

Virossa on useita kauniita ja hyvin hoidettuja nähtävyyksiä. Mutta on myös paikkoja, jotka ovat jääneet jostain syystä huomiota vaille ja vaarassa tuhoutua. Kesä on loman ja matkailun kausi, käytä tilaisuus hyväksesi ja lähde tutkimaan kiehtovia ja erityisiä paikkoja ja rakennuksia. Järjestä hauska suunnistusretki ja löydät reitin myös harvoin nähtyihin ja erilaisiin kohteisiin. Tänään voi niissä aistia vielä entisten aikojen tunnelman, mutta aika tekee tehtävänsä ja historian jäljet ovat vähitellen häviämässä.

Naissaarin romantiikka

Kuva: Mart Vares, Visit Estonia

 

Neuvostomiehityksen jäljet

Tallinnan läheltä löytyy luonnonkaunis Naissaar-saari, joihin matkailu ei ole vielä ulottunut. Saaren merkittävimpiä nähtävyyksiä ovat kapearaiteinen junarata, Tanskan kuninkaan puutarha, neuvostoaikaisten merivoimien miinavarasto, erilaiset merilinnoitukset, rantaruotsalaisten Maarjan kirkko sekä hautausmaa. Saareen päästessäsi kannattaa kurkistaa myös pitkään käytössä olleeseen Naissaarin majakkaan. Paikan päällä voi kulkea kävellen, neuvostoaikaisilla kulkuvälineillä tai jopa junalla! Patikointipolut ovat eri vaikeusasteilta.

Paldiski on ollut entisen Venäjän tsaarinvaltion ja myös Neuvostoliiton merkittävin meritukikohta. Tule katsomaan, miten aikoinaan Neuvostoliiton suurimman ydinsukellusveneiden miehistön jäsenten koulutuskeskuksen toimipaikkana ollut kaupunki on muuttunut. Tutustumisen arvoinen on myös Paldiskin rautatieaseman päärakennus, joka on rakennettu omanlaatuista sotilaallisten rakennusten tyyliä mukaillen ja sellaisenaan kaikkien aidoimmassa muodossa säilynyt rautatieasema koko Virossa.

Paldiskin nostalgiaa

Kuva: Mart Vares, Visit Estonia

Pakrin niemimaa oli tavallisille kansalaisille Neuvostoarmeijan toiminnan vuoksi pitkään suljettuna. Siksi voi sanoa, että se on jännä ja salaperäinen paikka, joista kerrotaan kaikenlaisia tarinoita, aina mystisistä sukellusveneistä sotamiesten löytämiin ufoihin. Mutta Pakrilla on löytämisen iloa luonnon- ja kulttuurinharrastajille. Täällä on korkea rantakallio, majakka, lajirikas linnusto, harvinaisia kasveja ja villieläimiä.

Aika on pysähtynyt

Legendaarinen Kuresen muinaiskylä on Pärnunmaalla. Se on muinainen umpikylä, nyt jo hylätty. Kaikkialla on rakennusmateriaalina käytetty kalkkikiveä ja erilaiset kylärakennukset on helppo tunnistaa.

Tiesitkö, mikä on Viron neljänneksi suurin saari? Vinkkinä sanottakoon, että saaren nimi on tullut islantilaisen viikingin Ormin (eli käärme) mukaan. Vormsin saarella on hauska lähteä polkupyöräretkelle, joka kulkee rantaruotsalaisten perinteisten kylien, kauniin luonnon ja paikallisten nähtävyyksien kautta.

Matsalun tunnelma

Kuva: Visit Estonia

Matsalun luonnonsuojelualue on perustettu siellä muuttomatkallaan lepäävien, sulkivien ja pesiviä lintujen ja niiden elinalueiden suojelemiseen. Matsalusta on kehittynyt tähän mennessä kansallispuisto, jossa on lukuisia luontopolkuja ja 7 lintujen tarkkailutornia. Tasaisen maan keskellä ovat korkeampia paikkoja vain muutama kalkkikivikukkula – Kirblan vuori ja Saleveren Salumägi. Matsalussa on luonnon lisäksi toisena tärkeänä toimialana myös kulttuuriperinnön vaaliminen.

Häviävät taidot

Neulominen on nykyään taas nostettu arvoon. Kun ennen vanhaan oli maatiloilla lampaita ja niiden villasta kehrättiin lankaa, nyt hankitaan lankavarastot kaupoista. Kabalan villakehräämö on kiva paikka, jossa näkee, millainen tämä prosessi oli ennen vanhaan. Kabalassa toimivat edelleen yli 100-vuotiaat koneet ja tästä saa lankaa myös omasta villasta.

Vanhasta Puravikun tuulimyllystä on tullut komea myllyrakennus. Mutta tuulta täällä ei tarvita enää, tässä toimii nyt sepänpaja, jossa taotaan näyttäviä esineitä tilaustyönä. Myös seppien taidot ovat jo jäämässä historiaan, mutta täällä voi tutustua tähän perinteikkääseen taitoon ja takoa omaksi iloksi vaikka kolikoita mukaan viemiseen!

Viimeksi päivitetty: 20.09.2018

Teema: Länsi-Viro, Saaret, Pohjois-Viro, Historia ja Kulttuuri, Luontomatkailu

Suosittelemme