Vanhan Võrumaan ruokaperinteet

Lähde: Toomas Tuul, Visit Estonia

Vanhan Võrumaan ruokaperinteet

Vanha Võrumaa on Etelä-Virossa sijaitseva alue omalla kielellä ja kulttuurilla. Võron kielen puhujia on tänä päivänä noin 75 000, mutta kielen lisäksi alueen rikkaan kansanperinteen oleellisimpia osia on ruoka. Kyse ei ole ainoastaan resepteistä ja raaka-aineista, vaan tavasta ajatella syömistä ja ruoantekoa. Matka perinteiden sydämeen käy vatsan kautta, istu siis pöytään ja löydä Võrumaa!

Oikean perinneruoan tunnistaa paitsi alkuperäisistä resepteistä paikallisista raaka-aineista. Usein kotiruoka valmistuu lähialueen maatilojen tuotteista. Ruoan alkuperän voi melkein nähdä ikkunasta ulos katsoessa. Näin pienistä asioista syntyy Võrumaan oma maku, eli uma mekk!

Võrumaan taikaa

Luonto, perinteet ja lämmin henki kohtaavat Võrumaalla.

Kuva: Mariann Liimal

Monet ruoat, jota tänään pidetään Virolaisina ovat itse asiassa Võrumaalta peräisin ja levinneet myöhemmin pohjoiseen. Ehkä arkipäiväisin esimerkki näistä on kohupiim eli virolainen rahka, jota käytetään niin ruoanlaitossa kuin jälkiruokien teossa. Setomaalla ja Võrumaalla, mutta myös Latviassa tunnetaan Sõira-juusto eli rahkajuusto, jota usein näkee valmistettavan kuminan kanssa. Muita Võromaan klassikoita ovat papu ja hernemuusi ja haudutettu kaali. Raaka-aineina tattari, hamppu ja linssit ovat keskeisiä etelävirolaiselle keittiölle, mutta ovat nykyään vakiinnuttaneet asemansa myös pohjoisessa. Savusauna on hyvin keskeinen osa Etelä-Viron kulttuuriperintöä, eikä ole siis ihme, että saunassa savustettu kinkku kuuluu paikallisiin lempiruokiin!

Noin kymmenisen vuotta sitten perustettiin UMA MEKK -tuotemerkki tuomaan yhteen Võrumaan ruokaperinteen ylläpitäjiä ja edistäjiä. Tänään verkosto kattaa jo yli kaksisataa toimijaa ympäri Etelä-Viroa. UMA MEKK -tuotemerkkiä kantavat tuotteet ja toimijat ovat taatusti oikealla asialla.

Etelävirolainen herkkuhetki

Paikallisista raaka-aineista ja resepteistä vasta hyvä soppa syntyykin.

Kuva: Joosep Martinson

Tämä Vanhan Võrumaan pikaopas auttaa sinua tiellä, kun lähdet tutkiskelemaan paikallisia ruokaperinteitä:

  1. Ruoka valmistetaan itse paikallisista ja laadukkaista ainesosista.
  2. Võrolainen tarjoaa toisille sitä, mitä itsekin syö.
  3. Võrumaalainen ruoka on yksinkertaista, edullista ja näyttää hyvältä. Jokaisella ruokalajilla on oma uniikki makunsa.
  4. Võrumaan ruokaperinne huomioi vuodenajat ja paikalliset tavat.
  5. Ruokaperinteen salat annetaan eteenpäin jälkipolvelle ja lapset osallistuvat ruoanlaittoon.
  6. Võrolaiset ovat säästeliäitä ja suunnitelmallisia ja ruokaa säilytetään myös talven yli hapattamalla, suolaamalla, kuivaamalla, savustamalla tai purkittamalla.
  7. Võrolaisilla ruoilla on Võronkieliset nimet
  8. Võrolaiset ottavat mielellään rauhallisesti, myös ruoan kanssa. Ruoanlaitto ja syöminen ei ole vain tarpeellisuus, vaan mukava yhteishetki, joka saa viedä aikaa.
  9. Vieraita sopii kutsua kylään ja he eivät milloinkaan lähde tyhjin vatsoin kotiin. Kylään ei myöskään tulla tyhjin käsin vaan lahjaksi tuodaan jotain syötävää.
  10. Syödessä pitää muistaa, ettei lautaselle jää ruokaa. Kansanperinteen mukaan tyhjät lautaset takaavat hyvän sään seuraavalle päivälle.

Helpoiten Võrumaan makuun pääsee paikallisilla markkinoilla ja tapahtumilla, joita onneksi järjestetään läpi kesän pitkälle syksyyn saakka!

Luigen markkinat 10.-12.05
Türin kukkamarkkinat 17.-19.05
Tallinnan Vanhan kaupungin päivät 30.05-2.06
Vastseliinan maalaismarkkinat 15.-16.06
Intsikurmu musiikkifestivaali 2.-3.08
Moosten savusaunasymfonia 2.-4.08
Võrun kaupunkipäivät 16.-18.08
UMA MEKK kahvila- ja ravintolapäivät 14.-20.10
Lindoran markkinat 28.10
UMA MEKK suurmarkkinat 9.11

Viimeksi päivitetty: 29.05.2019

Teema: Etelä-Viro, Ruokailu ja yöelämä

Suosittelemme