Põlvan kaupunkikierros

Ulkomaiset vieraat ovat kutsuneet Põlvaa sveitsimäiseksi pikkukaupungiksi, koska se sijaitsee neljällä kummulla ja niiden välissä olevassa laajassa laaksossa on kaunis tekojärvi. Tarinan mukaan Põlva on saanut nimensä kirkkoon muuratun polvistuvan tytön mukaan. Tuo sama, 1200-luvulla perustettu Marian kirkko ottaa vieraita vastaan nytkin. Põlvasta on saanut alkunsa Viron laulujuhlaperinne ja täällä pidetään hengissä kansallista haitaria. Vuonna 2015 Põlva oli Viron haitaripääkaupunki. Kesällä 2018 valmistunut keskusaukio on mukava tapaamispaikka, joka houkuttelee kaikenikäisiä. Järven saarella katseen vangitsee iltahämärässä erityinen valoinstallaatio.

Ulkomaiset vieraat ovat kutsuneet Põlvaa sveitsimäiseksi pikkukaupungiksi, koska se sijaitsee neljällä kummulla ja niiden välissä olevassa laajassa laaksossa on kaunis tekojärvi. Tarinan mukaan Põlva on saanut nimensä kirkkoon muuratun polvistuvan ty

Nähtävyyksiä reitin varrella
Ominaisuudet ja varusteet