Mitä jännittävää on tapahtunut Virossa viime 100 vuoden aikana?

Lähde: Raigo Pajula, Visit Estonia

Mitä jännittävää on tapahtunut Virossa viime 100 vuoden aikana?

Vuosi 2018 on tärkeä koko Viron kansalle, sillä Viron tasavalta täyttää 100 vuotta. Syntymäpäivä – etenkin vuosijuhla – tarkoittaa tietysti juhlimista. Viro on päättänyt juhlistaa syntymäpäivänsä koko vuoden ajan kaikilla elämänalueilla. Annamme sinulle katsauksen muutamista vuosikymmenittäin esittämistä Viron ja virolaisten 100-vuotishistoriaan liittyvistä kohokohdista.


1918–1928

Vuoden 2018 alussa puna-armeija oli poistumassa Virosta ja saksalaiset hyökkäämässä maahan. Tilannetta hyväksi käyttäen helmikuun 23. päivänä Pärnussa julkaistiin "Manifesti kaikille Vironmaan kansoille", jossa julistettiin riippumaton ja demokraattinen Viron tasavalta. Seuraavana helmikuun 24. päivänä manifesti julkaistiin Tallinnassa, mikä tekee tästä päivästä Viron kansallispäivän ja itsenäisyyspäivän.


1928–1938

Vuonna 1935 Viron sydämessä Paiden kaupungissa syntyi maailmankuulu säveltäjä Arvo Pärt. Hänen teoksiaan on todennäköisesti kuunnellut muun muassa lukuisien elokuvien välityksellä valtaosa virolaisista. Pärt on kuuluisa etenkin ainutlaatuisen minimalistisen kompositiotekniikkansa ns. tintinnabuli-tyylinsä ansiosta. Klassisen musiikin tietokanta Bachtrack on valinnut Pärtin 7 kerran peräkkäin maailman eniten esitetyimmäksi eläväksi säveltäjäksi.


1938–1948
Vuonna 1941 tuli kuluneeksi 500 vuotta siitä, kun Mustapäiden veljeskunta pystytti legendan mukaan Tallinnan Raatihuoneentorille kaupungin kansan ihailtavaksi maailman ensimmäisen julkisen joulukuusen (1441). Nykypäivänäkin joulukuusi koristetaan Raatihuoneentorilla joka vuosi marraskuussa ja se Euroopan kauneimmaksi kuuseksi pidettävänä tarjoaa iloa Tallinnan joulutorin vieraille tammikuun keskivaiheen saakka.


1948–1958
Vuonna 1957 tuli kuluneeksi 100 vuotta siitä, kun Bremenistä kotoisin ollut moskovalainen kauppias paroni Ludwig Knoop osti 50 000 ruplan edestä Narvajoella sijaitsevan Krenholmin saaren, jolle perustettiin tekstiiliteollisuusyritys Kreenholmi Manufaktuur. Kreenholmin tekstiilitehdas oli 1800-luvun jälkipuoliskolla Venäjän keisarikunnan nykyaikaisin tuotantolaitos ja monen kymmenen vuoden ajan Euroopan suurin tekstiililaitos. Vuonna 1900 pidetyssä Pariisin maailmannäyttelyssä tehtaan tuotanto sai Grand Prix-palkinnon. Yhteensä 153 vuotta toiminut yritys lopetti toimintansa vuonna 2010. Tänään entisen loistotuotantolaitoksen tarinaa voi kuulla ja majesteettisia raunioita ihailla Narvan museon EU:n itärajalla sijaitsevalle tehdasalueelle tehtävien kierrosten aikana.


1958–1968
Vuonna 1961 Virossa valmistui maailman ensimmäinen panoraamaelokuva "Ohtlikud kurvid" (Vaaralliset kurvit). Elokuvaa tehtiin Moskovassa rakennetulla panoraamakameralla ja se kuvattiin ensimmäistä kertaa maailmassa uudentyyppiselle värifilmille, mikä herätti asiantuntijoiden ja elokuvayleisön joukossa suurta kiinnostusta. Kyseessä on komedia kahdesta täysin samannäköisestä kaksoissiskosta, moottoriurheilijasta Vaikesta ja balettitanssijattaresta Maretista, jotka esiintyvät toistensa sijasta ja järjestävät täten lukuisia konnankoukkuja. Vieraile ehdottomasti juhlavuoden kynnyksellä avatussa Viron elokuvamuseossa ja kokeile itse elokuvan tekemistä!


1968–1978

Vuoden 1972 Münchenin olympialaisissa kultamitalin voitti viikon välein kaksi virolaista voimamiestä: painonnostaja Jaan Talts ja korkeushyppääjä Jüri Tarmak. Tämä on Viron paras tulos kesäolympialaisten historiassa. Pystyäksesi kokemaan olympiajännitystä testaa reaktionopeutesi tai urheiluselostajan kykyjäsi Tartossa sijaitsevassa Baltian maiden suurimmassa urheilumuseossa, Viron urheilu- ja olympiamuseossa!


1978–1988
1980-luku oli Virossa, Latviassa ja Liettuassa suurten muutosten kausi, joka tasoitti tietä Baltian maiden itsenäistymiselle. Vuonna 1987 alkoi ns. laulava vallankumous, jolloin kansa uskalsi hyvin pitkän ajan kuluttua laulaa jälleen julkisesti isänmaallisia lauluja. Vuonna 1989 tapahtui kolmen Baltian maan protestin ilmauksena Baltian ketju – rauhanomainen ja veretön mielenosoitus, jolloin noin kaksi miljoonaa toisiaan kädestä kiinni pitävää ihmistä muodosti yli 600 kilometriä pitkän ihmisketjun. Tutustu tarkemmin tähän voimakkaaseen ja samassa kauniiseen itsenäistymistarinaan Kansanrintaman museossa.


1988–1998
Maitotalouden vilkas kehitys alkoi Virossa 1800-luvun jälkipuoliskolta lähtien. Vuonna 1995 virolaiset tiedemiehet saavuttivat voimakkaan läpimurron myös maailman maitotaloudessa – maailman parhaiden joukkoon kuuluvan Tarton yliopiston tutkijat löysivät maitohappobakteerin Lactobacillus fermentum ME-3, jota kaikki tietoiset ihmiset etsivät nyt maitotuotteistaan. Jos haluat laajentaa tietojasi maidosta tai valmistaa jopa itse voita, jäätelöä ja rahkapatukkaa, vieraile Viron maitotalousmuseossa.


1998–2008
2000-luvulla Viron digitaalinen kehitys oli erittäin voimakasta. Vuonna 2003 Virossa perustettiin Skype, kaksi vuotta myöhemmin Viro käytti kunnallisissa ja vielä kaksi vuotta myöhemmin parlamenttivaaleissa ensimmäisenä maailmassa internetäänestystä. Nykyään Viro on ensimmäinen maa maailmassa, jossa lähes kaikki julkiset palvelut (99 %) ovat digitaalisia.


2008–2018
Viro antaa 15. syyskuuta 2018 100-vuotissyntymäpäivänsä lahjaksi koko maailmalle Maailman siivouspäivän Teeme ära! Kyseessä on vuonna 2008 Virosta alkunsa saanut liike, jossa 50 000 virolaista siivosi talkoovoimin koko maan roskilta vain viidessä tunnissa. Vuonna 2017 Teeme Ära (Let's do it!) sai Euroopan parlamentin myöntämän Euroopan kansalaisen palkinnon. Vuonna 2018 miljoonat vapaaehtoiset 150 maasta ympäri maailmaa kokoontuvat siivoustalkoisiin yhdeksi päiväksi kamppaillakseen maailman yhä kiihtyvää roskaantumista vastaan. Kuvittele vain tätä Uudesta-Seelannista alkavaa ja Havaijilla päättyvää massiivista siivousaaltoa.



Viimeksi päivitetty: 18.09.2018

Teema: Historia ja Kulttuuri

Suosittelemme